Kansojen paraati villitsi Tampereen – FIM Rally onnistuneesti päätökseen

Matkamotoristien maailmanmestaruuskilpailuna tunnettu FIM Rally 2014 -tapahtuma saatiin onnistuneesti päätökseen Tampereella.

Viikon kohokohta oli kansojen paraati, joka toi Tampereen kaduille lähes 900 matkamotoristia 25 eri maasta mukaan lukien Suomen joukkueen.

– Paraati onnistui loistavasti ja mikä parasta, myös aurinko helli meitä juuri täydelliseen aikaan, joten kaduillesaapui runsaasti katsojia, FIM Rally 2014-tapahtuman presidentti Rainer Jokinen iloitsi.

Tiistaina startannut tapahtuma saatiin illalla päätökseen Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, jossa juhlallisuuksien lisäksi nähtiin myös hulppeat palkintojenjakajaiset.

Illanpäätteeksi Suomi luovutti kunniasoihdun ensi vuoden FIM Rallyn järjestäjämaa Hollannille.

– Olemme helpottuneita, että kova urakka saatiin nyt kunnialla päätökseen. Meille on tullut erittäin hyvää palautetta niin osallistujilta kuin Kansainväliseltä Moottoriliitto FIM:ltäkin. Ilman suurta vapaaehtoisten joukkoa emme olisi onnistuneet saamaan näin suurta tapahtumaa aikaiseksi, joten kiitos kuuluu luonnollisesti heille, Jokinen lisäsi.

Kansainvälinen matkamotoristien kokoontumisajo – 69. FIM Rally – järjestettiin Tampereella 28. kesäkuuta-4. heinäkuuta. Viralliset ohjelmapäivät olivat 1.-3. heinäkuuta.

Uusin numero