Kalliota ajattavalla tiimillä on Ducatin MotoGP-kortti yhä hihassaan

Päinvastoin, mikä ilmenee tiimipäällikkö Michael Bartholemyn ajatuksista. Lisäksi myös Bartholemyn Ducati-kollega Vittoriano Guareschi toi alkuvuodesta tiettäväksi sen, mistä hän on aiemminkin puhunut: Ducati on kiinnostunut 19-vuotiaasta britti Reddingista.

Onko Marc VDS-tiimistä tulossa kaudella 2013 Ducatin satelliittitiimi MotoGP-luokkaan?

– Siihen kysymykseen vain tiimin omistaja Marc van der Straten voi vastata. Marc on sanonut, että hän haluaisi tehdä yhteistyötä eurooppalaisen valmistajan kanssa. Siksi ajoimme BMW:llä MotoGP-luokan CRT-pyörän testejä jo viime kaudella, toteaa Bartholemy, joka johti aikoinaan Kawasakin tehdastallin toimintaa kuninkuusluokassa.

Suter-BMW:n pyörän testeistä vastasi Kallio. Marc VDS-tiimin suunnitelmat siirtymisestä MotoGP-luokkaan eivät kuitenkaan kantaneet siinä vaiheessa sen pitemmälle.

Yhtenä syynä oli hankkeen taloudellinen painotaakka sekä se, että tiimin ja runkovalmistaja Suterin suhteet tulehtuivat totaalisesti Aragonin GP:n aikoihin syyskuussa. Eskil Suterin pajalta toimitettiin tällöin uusi, eli käytännössä jo kauden 2012 runko ainoastaan Marc Marquezin käyttöön.

– Meille kävi silloin selväksi, että yhteistyömme loppuu Suterin kanssa, sanoo Bartholemy, jonka ei ole kuljettajinaan tarvinnut katua siirtymistä Kalexille.

Kallio ja Redding ovat tehneet
hyvää työtä talvitesteissä

Bartholemy painottaa, että hän ai ainakaan anna mahdollisen Ducati-kuvion sekoittaa alkavan kauden suunnitelmia.

– Ducatin kiinnostus Reddingia kohtaan on tietenkin imartelevaa, mutta keskitymme nyt vain ja ainoastaan Moto2-luokkaan.

– Mika ja Scott ovat tehneet erittäin hyvää työtä talvitesteissä. Yksittäisiä kierrosaikoja tärkeämpää on ollut se, että molemmat ovat pystyneet ajamaan tasaisesti 2-3 kymmenyksen tuntumaan parhaasta kierrosajastaan. Se meiltä puuttui viime kaudella. On aikaista puhua vielä MM-kaudesta, mutta suuntamme on ehdottomasti oikea, Bartholemy viittaa Jerezissä viime viikolla ajettuihin kisasimulaatioihin.

Moto2- ja Moto3-luokan kuljettajilla on edessään vielä yksi virallinen testijakso, joka ajoittuu 19.-21. maaliskuuta Jereziin. MM-kausi käynnistyy 8. huhtikuuta Qatarissa.
 

Uusin numero