Kallion tiimipomo: ”Mika ei ole antanut periksi mestaruustaistelussa”

Marc VDS:n riveissä myös ensi kaudella jatkava Esteve Rabat siirtyi Aragonissa 33 pisteen johtoon ja omaa kieltämättä vahvan otteen mestaruuteen. Kilvanajossa kuitenkin kaikki on tunnetusti mahdollista ja neljässä viimeisessä kisassa on jaossa yhä 100 pistettä.

Tosin pelkät voitotkaan eivät enää riitä Kalliolle, jos Rabat ajaa Motegissa, Phillip Islandilla, Sepangissa ja Valenciassa kerta toisensa kakkoseksi. Tämä on kuitenkin tässä vaiheessa turhaa spekulaatiota ja jossittelua.

Kisa kerrallaan. Se on pelin henki.

– Tito (Rabat) lisäsi johtoaan, mutta Mika ei ole antanut vielä periksi. Olen varma, että näemme sen Japanissa, Bartholemy viittaa kahden viikon päästä ajettavan Motegin kisan suuntaan.

Ensi vuonna Italtrans-tiimissä kilpaileva Kallio on kärsinyt kauden mittaan useaan otteeseen rengasmurheista. Aragon ei ikävä kyllä tuonut muutosta tähän synkempään saldoon.

– Tiedän, että Mika on pettynyt seitsemänteen sijaan, mutta hänellä ei ollut tänään paljoakaan tehtävissä, kun pito alkoi hävitä. Aragonissa on pitkä takasuora ja jos et onnistu mutkan 15 ulostulossa, niin olet vaikeuksissa, Bartholemy kuvaili Kallion tuskaa takarenkaan kanssa.
 

Uusin numero