Kalliolle pieni parannus Jerezin toisena testipäivänä

Mika Kallio ja Marc VDS-talli tekivät suunniteltuja muutoksia uuteen Kalex-pyörään. Muutaman tunnin testiaika käytettiin tehokkaasti hyödyksi ja pientä parannusta löydettiin pyörän ajettavuuteen.

Valkeakoskelainen ajoi parhaimmillaan kierrosajan 1.43,2 kohentaen reilut kolme kymmenystä torstaina ajamaansa kierrosaikaa.

– Hieman vähemmän tuli kierroksia tänään. Lopetin ajamisen kahta tuntia ennen jakson päättymistä, kun keli alkoi jälleen viilentyä Saimme ne kokeilut suoritettua, jotka olivat päivän ohjelmassa, Kallio totesi Jerezin varikolta.

– Tärkeimmät muutokset koskivat pyörän balanssin ja painonjakauman muutoksia. Myös takajousitukseen tehtiin uusia säätöjä. Takarenkaan pito ja käytös muuttuivat, ja pyörä oli kiihdytyksissä parempi, mutta vastaavasti keskellä mutkaa vähän heikompi.

– Pientä parannusta siis löysimme ajettavuuteen, ja lauantaina työt jatkuvat. Silloin ajan myös pidemmän, noin 30 kierroksen kisasimulaation Lisäksi vertailemme vielä uusien ja vanhojen perussäätöjen eroja.

Jerez, Espanja.
Moto2-luokan 2/3 testipäivä. Epävirallisia tuloksia:

  1. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team 1.42,2
  2. Claudio Corti Italia, Italtrans Racing Team 1.42,4
  3. Thomas Luthi Sveitsi, Interwetten Paddock 1.42,5
  4. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team 1.42,7
  5. Pol Espargaro Espanja, Pons Racing 1.42,8
  6. Julian Simon Espanja, Avintia Racing 1.43,0
  7. Esteve Rabat Espanja, Pons Racing 1.43,1
  8. Bradley Smith Iso-Bitannia, Tech 3 Racing 1.43,2
  9. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team 1.43,3
10. Xavier Simeon Espanja, Tech 3 Racing 1.43,4
 

Uusin numero