Suterilla kilpaileva seitsiläinen Lüthi kukisti toiseksi Kalexilla sijoittuneen italialaisen Claudio Cortin 6,354 sekunnilla. Mika Kallion Marc VDS-tiimikaveri, britti Scott Redding oli kolmas 12,162 sekuntia voittajasta.
Kallio pisteli Kalex-pyörällään myös kauden tähän mennessä parastaan. Hän oli Le Mansin vaikeissa olosuhteissa ajetussa kilpailussa viides 19,278 sekunnin erolla kärkeen.
MM-pisteissä Kallio on kuudes. Hänellä on koossa neljän osakilpailun jälkeen 33 pistettä.
Sarjaa johtaa Le Mansissa kuudenneksi sijoittunut espanjalainen Kalex-kuljettaja Pol Espargaro pistein 71.
Ajo Motorsportin Cortese kasvatti
MM-johtoaan – Niklas Ajo 15:s
Lukuisten kaatumisten sävyttämän Moto3-luokan ylivoimaiseen voittoon kotiyleisönsä edessä viiletti yllätysmies Louis Salom FTR Honda-pyörällään.
Suomalaistalli Ajo Motorsportin KTM-kuljettajista korkeimmalle ylsi saksalainen Sandro Cortese, joka oli kuudes. Cortese kaatui toiselta sijalta vajaat kolme kierrosta ennen maalia.
Cortese pystyi silti kasvattamaan MM-jontonsa 12 pisteen, sillä monien keskeyttäneiden joukkoon lukeutui mm. espanjalainen paalupaikkamies Maverick Vinales.
Niklas Ajo taisteli sijalle 15, joka toi tullessaan yhden MM-pisteen. Hienon startin ottanut Ajo koki kovia heti avauskierroksen shikaanissa, kun hänet kilkattiin ulos radalta.
Ajo kävi vaiherikkaan kilpailun tuoksinassa kaksi kertaa ratavarikolla. Lisäksi hän kaatui vielä lopussa jatkaen kuitenkin sinnikkäästi maaliin asti. Kilpailun 34 kuljettajasta vain 15 saavutti maalin. Kato oli siis kova.
MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Barcelonassa ajettavalla Katalonian GP:llä.
Le Mans, Ranska.
Moto2-luokan 4/17 MM-osakilpailu:
1. Thomas Lüthi Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter 50.02,816
2. Claudio Corti Italia, Italtrans Racing Team, Kalex + 6,354
3. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 12,162
4. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up + 16,338
5. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 19,278
6. Pol Espargaro Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 20,874
7. Anthony West Australia, QMMF Racing Team, Moriwaki + 21,705
8. Max Neukirchner Saksa, Kiefer Racing, Kalex + 28,117
9. Ratthapark Wilaroit Thaimaa, Thai Honda PTT Gresini Moto2, Suter + 38,317
10. Bradley Smith Iso-Britannia, Tech 3 Racing, Tech 3 + 40,940
11. Esteve Rabat Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 44,077
12. Toni Elias Espanja, Mapfre Aspar Team, Suter + 59,583
13. Julian Simon Espanja, Blusens Avintia, Suter + 1.01,785
14. Nicolas Terol Espanja, Mapfre Aspar Team, Suter + 1.03,430
15. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag-CIP, Suter + 1.10,341
Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/FRA/Moto2/RAC
MM-pistetilanne:
1. Pol Espargaro Espanja, Kalex 71
2. Marc Marquez Espanja, Suter 70
3. Thomas Lüthi Sveitsi, Suter 68
4. Andrea Iannone Italia, Speed Up 46
5. Scott Redding Iso-Britannia, Kalex 44
6. Mika Kallio Suomi, Kalex 33
7. Claudio Corti Italia, Kalex 32
8. Bradley Smith Iso-Britannia, Tech 3 24
9. Johann Zarco Ranska, Motobi 23
10. Toni Elias Espanja, Suter 23
11. Esteve Rabat Espanja, Kalex 18
12. Alex de Angelis San Marino, Suter 14
13. Takaaki Nakagami Japani, Kalex 13
14. Dominique Aegerter Sveitsi, Suter 13
15. Julian Simon Espanja, Suter 12
Moto3-luokan 4/17 MM-osakilpailu:
1. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda 49.12,390
2. Alberto Moncayo Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 27,348
3. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 28,899
4. Niccolo Antonelli, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 33,195
5. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 36,989
6. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 45,312
7. Jasper Iweman Hollanti, Moto FGR, FGR Honda + 58,645
8. Alan Techer Ranska, Technomag-CIP-TSR, TSR Honda + 1.05,022
9. Ivan Moreno Espanja, Andalucia JHK Laglisse, FTR Honda + 1.09,194
10. Giulian Pedone Sveitsi, Ambrogio Next Racing, Suter Honda + 1.45,751
11. Jonas Folger Saksa, IodaRacing Project, Ioda + 1 kierros
12. Marcel Schrötter Saksa, Mahindra Racing, Mahindra + 1 kierros
13. Kevin Hanus Saksa, Thomas Sabo GP Team, Honda + 1 kierros
14. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 2 kierrosta
15. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 4 kierrosta
Yhteensä 34:stä sadekelin kilpailuun lähteneestä kuljettajasta vain 15 ajoi maaliin.
Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/FRA/Moto3/RAC
MM-pistetilanne:
1. Sandro Cortese Saksa, KTM 67
2. Maverick Vinales Espanja, FTR Honda 55
3. Luis Salom Espanja, Kalex KTM 49
4. Romano Fenati Italia, FTR Honda 45
5. Alex Rins Espanja, Suter Honda 44
6. Alberto Moncayo Espanja, Kalex KTM 33
7. Louis Rossi Ranska, FTR Honda 32
8. Niccolo Antonelli Italia, FTR Honda 31
9. Zulfahmi Khairuddin Malesia, KTM 29
10. Arthur Sissis Australia, KTM 23
12. Danny Kent Iso-Britannia, KTM 16
26. Niklas Ajo Suomi, KTM 4
Seuraava osakilpailu: 3.6. Barcelona, Espanja.