Kallio uuden MotoGP-pyörän testeissä Mugellossa

Moto2-luokassa Mika Kallion edustama Marc VDS Racing Team oli yksi niistä tiimeistä, joille avautuu mahdollisuus kilpailla ensi vuonna moottoripyöräilyn kuninkuusluokassa.

Kallion belgialaistalli sekä runkovalmistaja Suter ovat tehneet kehitystyötä uuden projektinsa kanssa jo viime vuoden lopulta lähtien. He ovat valinneet pyörän voimanlähteeksi BMW:n moottorin, jota on käytetty jo Superbike-luokassa.

– Tähän mennessä Suter Marc VDS MotoGP -protoa ovat testanneet ja kehittäneet tiimin kaksi testikuskia, mutta kaikessa hiljaisuudessa suoritin kahden päivän testit Italian Mugellossa tiistain ja keskiviikon aikana, Mika Kallio paljasti.

”Täysin erilainen kuin Ducati”

Kausilla 2009 -2010 MotoGP-luokassa Pramac Ducatilla kilpaillut Mika Kallio oli tyytyväinen päästessään reilun puolen vuoden tauon jälkeen huipputehokkaan kilpakaluston ohjaimiin.

– Olihan se taas hieno tunne ajaa, kun pyörässä on hyvin voimaa ja huippunopeuttakin yli kolmesataa, totesi vuonna 2009 Mugellossa Ducatilla parhaimmillaan 350 nopeutta hätyytellyt Kallio.

– Moottorin tehot eivät vielä ole sillä tasolla, jota ensi vuonna kilpailuissa tarvitaan. Moottorin ja elektroniikkapuolen kanssa täytyy tehdä vielä paljon töitä. Voiman ulostuloa ei pysty vielä säätämään riittävän hyväksi. Uusi aihio tuntui kuitenkin asialliselta.

– Pyörän ajettavuus oli täysin erilainen Ducatiin verrattuna. Molemmissa pyörissä on hyvät ja huonot puolensa. Tämä pyörä on kevyempi ajaa, takarenkaan pito tuntuu paremmalta ja tuntuma renkaasta on jopa yllättävän hyvä, Kallio vertaili.

Kallio myönsi, että kehitystyönsä alkutaipaleella oleva Suter Marc VDS MotoGP -proto on vielä kaukana MotoGP-luokan kärkivauhdista. Jotain osviittaa uutukaisen vauhdista saatiin tiistaina, jolloin Kallio ylsi nopealla Mugellon radalla kolmen sekunnin päähän Ducatin 2012-mallia testanneen Nicky Haydenin kierrosajasta.

Keskiviikkona öljyvuoto ja kaatuminen

Keskiviikkona Mika Kallio ehti ajaa vain 15 kierrosta, kunnes moottorin öljyvuoto aiheutti rajulla tavalla testijakson päättymisen.

– Öljyä oli päässyt vuotamaan takarenkaan vasemmalle sivulle. Tullessani vasempaan mutkaan pyörä heitti minut korkeaan ilmalentoon. Putosin selälleni, josta matka jatkui paikallisen lääkärin pakeille. Kuvissa ei onneksi näkynyt mitään vakavaa selän osalta, mutta ranne ja peukalo ovat tärskyn jäljiltä melkoisesti turvoksissa.

– Olisihan testijakso voinut onnellisemminkin päättyä, mutta nämä ongelmat kuuluvat lajiin ja tekniset viat varsinkin uusiin laitteisiin, Kallio päätti.

Uusin numero