Kallio tyytyväinen Qatarin testien pieniin kehitysaskeliin

MotoGP-tallit ja -kuljettajat suorittivat kukin tahollaan erilaisia teknisiä kokeiluja ja testejä, kun MM-kausi alkaa samaisella Losailin radalla kolmen viikon kuluttua.

Pramac Racing -tallin Mika Kallio ajoi perjantaina 74 kierrosta ja keskittyi hakemaan parempia säätöjä Ducatinsa takapäähän.

Testipäivän nopein oli Ducatin tehdaskuljettaja Casey Stoner ennen Valentino Rossin Yamahaa. Kallio oli torstain tapaan tuloksissa yhdeksäs. Ero kärkeen kaventui hieman, kun se toisena päivänä oli 1,414 sekuntia.

– Pieni parannus saatiin aikaiseksi, vajaat kaksi kymmenystä. Kokeilimme takajousitukseen uusia säätöjä, mutta ne eivät toimineet, joten palasimme vanhoihin arvoihin. Kehitystä saatiin sillä, kun nostettiin koko pyörää kolme milliä. Se muutos auttoi ja pyörä kääntyi paremmin mutkiin, Kallio kertoi Losailin ratavarikolta.

– Siihen jäi toivomisenvaraa, että emme tunnu saavan uusista renkaista niiden potentiaalia irti. Pystyin vetämään samoja kierrosaikoja yli 20 kierrosta ajetuilla renkailla. Kisaa ajatellen se on tietysti positiivinen juttu, että kilpailukyky säilyy.

– Uusi takarengas pitää kyllä paremmin, mutta ajettavuus tuntuu erilaiselta. Pyörä kääntyy silloin paremmin, kun takarengas kuluu ja sallii pienet luistot. Ainakaan näillä säädöillä emme pysty hyödyntämään uusien renkaiden tarjoamaa pitoa.

– Siinä mielessä ei näytä ollenkaan pahalta, että ajoin vielä puolen yön aikaan viileämmällä radalla kahden kymmenyksen päähän parhaasta kierrosajastani, kun taas suurimmalla osalla kuskeista ajat heikkenivät huomattavasti enemmän, Kallio päätti.

Teksti: Jarno Saari

Test Times
1. Casey Stoner (AUS) Ducati Marlboro Team 1’55.353
2. Valentino Rossi (ITA) Fiat Yamaha Team 1’55.860
3. Andrea Dovizioso (ITA) Repsol Honda Team 1’55.879
4. Nicky Hayden (USA) Ducati Marlboro Team 1’56.115
5. Loris Capirossi (ITA) Rizla Suzuki MotoGP 1’56.195
6. Jorge Lorenzo (SPA) Fiat Yamaha Team 1’56.504
7. Randy de Puniet (FRA) LCR Honda MotoGP 1’56.504
8. Colin Edwards (USA) Monster Yamaha Tech 3 1’56.722
9. Mika Kallio (FIN) Pramac Green Team 1’56.767
10. Ben Spies (USA) Monster Yamaha Tech 3 1’56.779
11. Aleix Espargaro (SPA) Pramac Green Team 1’56.897
12. Alvaro Bautista (SPA) Rizla Suzuki MotoGP 1’56.898
13. Dani Pedrosa (SPA) Repsol Honda Team 1’56.935
14. Marco Melandri (ITA) San Carlo Honda Gresini 1’57.222
15. Hector Barbera (SPA) Aspar Team 1’57.223
16. Hiroshi Aoyama (JAP) Interwetten-Honda MotoGP 1’57.251
17. Marco Simoncelli (ITA) San Carlo Honda Gresini 1’57.379

Uusin numero