Kallio saa ongelmien jälkeen uuden moottorin ja vanhan rungon

Siihen positiiviset asiat sitten loppuivatkin, kun perjantain kahdella harjoitusjaksolla Kallion pyörässä ilmeni runkoon liittyviä ajettavuusongelmia sekä moottorivika. Valkeakoskelainen sijoittui ensimmäisellä jaksolla sijalle 17 ja toisella jaksolla sijalle 10.

– Teknisesti pyöräni on toiminut tällä kaudella oikein hyvin, mutta nyt kelkka tuntuu kääntyneen. Tämä on nyt kolmas viikonloppu peräkkäin, kun olen kärsinyt kummallisista ongelmista, Kallio ihmetteli.

– Ilmeisesti kilpakumppani Marc Marquezin törmäyksen vuoksi Japanissa romuttuneen pyörän rungossa on vikaa, vaikka silmällä ei enää vaurioita havaittu. Pyörän käyttäytyminen oli niin huonoa, että renkaat eivät tuntuneet pysyvän ollenkaan radan pinnassa. Kovaa tärinää ilmeni koko ajan, vaikka ajoin välillä hiljempaakin.

– Teimme päätöksen, että palaan nyt takaisin tämän vuoden runkomalliin. Sen vuoksi joudumme palaamaan säädöissäkin neljän kisan takaisiin asetuksiin. Niinpä lähden lauantaipäivään aivan erilaisella pyörällä.

– Edellisessä kisassa Japanissa vaivanneet vaihteisto-ongelmat paikallistettiin Hondan moottorin toimittajan puolelta, joten onneksi saan huomisesta alkaen uuden moottorin. Voimanlähde on Moto2-luokassa sääntöjen mukaan sinetöity, joten tiimit eivät saa itse aukaista koneita, Kallio jatkoi.

Lauantaiaamun kolmas treenijakso on Kalliolle erittäin tärkeä, kun rengasvalinnat ja säädöt täytyy saada toimimaan:

– Iltapäivisin täällä tuntuu aina tulevan reilusti vettä. Jos sade on kyllin rankkaa, voidaan kisan lähtöruudut joutua ratkaisemaan treenitulosten perusteella. Malesiassa on ennen käynyt juuri niin, että aika-ajoja ei ole voitu ajaa turvallisuussyistä.

Sepang, Malesia.
Moto2-luokan 15/17 MM-osakilpailun perjantain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):
  1. Pol Espargaro Espanja, Tuenti Movil HP 40, Kalex 2.08,015    
  2. Bradley Smith Iso-Britannia, Tech 3 Racing, Tech 3 + 0,216
  3. Marc Marquez Espanja, Team Catalunya Caixa Repsol, Suter + 0,333
  4. Esteve Rabat Espanja, Tuenti Movil HP 40, Kalex + 0,392
  5. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag-CIP, Suter + 0,408
  6. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up + 0,443
  7. Nicolas Terol Espanja, Mapfre Aspar Team Moto2, Suter + 0,452
  8. Thomas Lüthi Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter + 0,488
  9. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,508
10. Simone Corsi Italia, Came IodaRacing Project, FTR + 0,519
11. Toni Elias Espanja, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,525
12. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,620
13. Julian Simon Espanja, Blusens Avintia, Suter + 0,635
14. Alex de Angelis San Marino, NGM Mobile Forward Racing, FTR + 0,871
15. Anthony West Australia, QMMF Racing Team, Speed Up + 0,965
17. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 1,141
 

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero