Kallio saa kivenkovan haastajan suomalaistallista

GP-sarjan pienimmässä luokassa menestystä ja mainetta niittänyt tallipäällikkö Aki Ajo empi pitkään lähtöä motokakkosiin.

Moto2 ei istunut Ajon ajatuksiin riittävän houkuttelevana estradina vielä pari vuotta sitten, mutta monessa mukana oleva työjuhta näkee nyt ajan olevan kypsä uudelle aluevaltaukselle myös keskiluokassa.

Ja startti, se oli ainakin todella lupaava.

Viime vuonna Moto2-luokassa kuudenneksi sijoittunut Zarco, 24, sivalsi Kalex-pyörällään kärkivauhtia kauden jälkeisissä testeissä marraskuussa.

Hurmiossa rataennätyksetkin olivat helisemässä.

Zarcolla on saumat
maailmanmestariksi

– Hän on yksi niistä kavereista, joilla on mahdollisuudet tulla maailmanmestariksi, Ajo viittaa Speedweekissa kaudella 2011 silloisessa piikkiluokassa ja suomalaistallin Derbillä hopeaa huuhtoneeseen Zarcoon.

MotoGP-luokassa mestarikandidaatit on laskettavissa sirkkelimiehen yhden käden sormin, mutta motokakkosissa ja -kolmosissa heitä piisaa, jos ei sentään pilvin pimein, niin ainakin huomattavasti enemmän.

– Hallitseva mestari Rabat tulee tietenkin olemaan jälleen vahva, mutta sieltä löytyy myös monta kovaa vastustajaa. Uskon, että Zarco nousee yhdeksi suosikiksi.

Pitkäaikaisia suomalaisia
yhteistyökumppaneita

Urheilumarkkinoinnin moniosaaja Ajo on tuonut aina taitavasti ja näyttävästi suomalaisyrityksiä tunnetuksi maailmalla.

Moto2-luokka ei tule tekemään kotoisten partnereiden puitteissa poikkeusta.

– Mukana on monta pitkäaikaista suomalaista yhteistyökumppania, kuten Avant ja Duel. He uskovat projektiimme ja ovat takanamme. Esittelemme lisää partnereita helmi- ja maaliskuun aikana.

Viimeisin numero