Kallio: ”Podiumille olisi ilman muuta taas tarkoitus päästä seisomaan”

Kallio ajoi Moto2-luokan 33 kuljettajan joukossa päivän kahdeksanneksi nopeimman kierrosajan ja varmisti näin kolmannen rivin lähtöpaikan lauantaina ajettavaan kilpailuun.

Paalupaikalle kiirehti espanjalaiskuski Pol Espargaro, jolle Kallio jäi 0,560 sekuntia.

– Se jäi kyllä vähän harmittamaan, etten saanut nipistettyä  omasta kierrosajastani enempää ja paalupaikka jäi 0,5 sekunnin päähän. Monta kierrosta tuli ajettua suunnilleen samaa aikaa, mutta se viimeinen rutistus jäi vaan uupumaan, Kallio kertasi.

– Pyörä tuntui kuitenkin hyvältä ja ajaminen helpolta, paljon paremmalta kuin parissa viime kisassa. Kisassa hyvällä startilla on hyvät mahdollisuudet kärkipaikoille, joten oma luotto ja odotukset ovat kyllä edelleen korkealla. Podiumille olisi ilman muuta taas tarkoitus päästä seisomaan, Kallio jatkoi.

Kallio kertoi myös, että belgialaisen Marc VDS -tallin Kalex-pyörän osalta kaikki on jo valmiina lauantaina klo 14.20 Suomen aikaa ajettavaa kisaa varten.

– Kaikki on kunnossa ja mietittynä, eikä mitään muutoksia ole enää tarkoitus tehdä. Säästä ei ole vielä varmuutta, mutta sillä nyt ei niin väliä edes olekaan. Kuivalla olisi mukavampi ajaa, mutta ei sadekaan haittaa, sillä vauhti on tänä viikonloppuna ollut hyvää molemmilla keleillä.

Assen, Hollanti.
Moto2-luokan 7/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys lauantain kilpailuun:

  1. Pol Espargaro Espanja, Tuenti HP 40, Kalex 1.38,734    
  2. Johann Zarco Ranska, Came Iodaracing Project, Suter + 0,099
  3. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,145
  4. Esteve Rabat Espanja, Tuenti HP 40, Kalex + 0,239
  5. Xavier Simeon Belgia, Desguaces La Torre Maptaq, Kalex + 0,362
  6. Anthony West Australia, QMMF Racing Team, Speed Up + 0,538
  7. Mattia Pasini Italia, NGM Mobile Racing, Speed Up + 0,545
  8. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,560
  9. Mike Di Meglio Ranska, JiR Moto2, Motobi + 0,563
10. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag carXpert, Suter + 0,566
11. Sandro Cortese Saksa, Dynavolt Intact GP, Kalex + 0,569
12. Simone Corsi Italia, NGM Mobile Racing, Speed Up + 0,600
13. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,628
14. Marcel Schrotter Saksa, Desguaces La Torre SAG, Kalex + 0,653
15. Julian Simon Espanja, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,680
 

Uusin numero