Kallio olkapää kunnossa juhlakisaan

Kallion olkapää operoitiin kaksi vuotta sitten. Fyysisesti raskas COTA-rata Teksasissa palautti kuitenkin aiemmat ongelmat hetkellisesti pintaan.

MM-pisteissä kolmantena olevan Kallion saavuttama Moto2-luokan neljäs sija Teksasissa tuli todellisen selviytymistaistelun tuloksena.

– Olkapää on jo nyt paljon parempi. Se tarkistetaan vielä ennen viikonvaihdetta, mutta mitä olen nähnyt, niin Termas de Rio Hondo ei tule olemaan kuljettajille fyysisesti yhtä vaativa kuin Austin, Kallio toteaa Marc VDS-tiimin tiedotteessa.

"Vauhti kohdallaan"

Kallion tiimikaveri, sarjaa Qatarin ja Austinin jäljiltä johtava espanjalaiskuljettaja Esteve Rabat lukeutui viime kesänä niihin harvoihin ja valittuihin, jotka pääsivät tutustumaan GP-kuvioissa debytoivaan argentiinalaisbaanaan viime kesänä.

– Rata on uusi ja se merkitsee tuntematonta myös pyörän säätöjen osalta, mutta tilannehan on sama kaikille. Vauhtini oli kohdallaan Qatarissa ja Teksasissa, joten en näe syytä, etteikö se olisi sitä myös tänä viikonvaihteena, tuumii kokenut Kallio kylmän rauhallisesti.

Kallio päätyi Qatarissa toiseksi ja Austinissa siis neljäneksi. Rabatilla on koossa Argentiinaan tultaessa 45, Teksasin valloittaneella espanjalaisella Maverick Vinalesilla 38 ja Kalliolla 33 pistettä.

– Voitto olisi täydellinen tapa päättää tämä kolmen kaukomaiden kisojen kiertue ja se nostaisi minut mestaruustaistelussa Titon (Rabat) ja Vinalesin tuntumaan, tuumii Kallio.

Tiimikaveri janoaa
kauden toista voittoa

Rabat tietää ja tuntee, että hänellä on ainakin hienoinen etulyöntiasema muihin nähden 4,8 kilometrin mittaisella Termas de Rio Hondolla.

– Rata on hyvä. Se on sekoitus vähän kaikkea. Sieltä löytyy nopeita ja hitaampia mutkia, sekä tietysti pitkä (1076 metriä) takasuora. Tosin kun testasimme siellä, niin rata oli erittäin likainen ja toisena päivänä sitten satoi, kertoo Rabat.

Kauden voitolla korkannut Rabat ajoi Austinissa toiseksi, mutta hän kärsi käytännössä koko viikonvaihteen vaihdelaatikko- ja kytkinongelmista.

– Ne ongelmat pitää saada pois päiväjärjestyksestä. En tosin usko, että vastaavia ongelmia ilmenee Argentiinassa jo radan luonteestakin johtuen.

Rabat muistuttaa, että kausi on vasta alkutaipaleellaan. Takana on kaksi ja edessä 16 osakilpailua.

– On aivan liian aikaista miettiä mestaruutta. Voittoihin tähdätään kisa kerrallaan, Rabat alleviivaa.
 

Uusin numero