Kallio neljänteen lähtöriviin Doningtonissa

Mika Kallio oli ajanut kahdella harjoitusjaksolla kymmenen nopeimman joukkoon, mutta joutui tyytymään lähtöruutuun 11 iltapäivän aika-ajossa.

Paalupaikan valtasi sarjajohtaja Valentino Rossi Yamahalla. Pramac Racing-tallin Ducatilla ajava Kallio jäi italialaismestarin kärkiajasta 1,483 sekuntia.

– Ihan kohtuullinen tulos, mutta hieman olen pettynyt, kun lähdin tavoittelemaan paikkaa kolmesta ensimmäisestä lähtörivistä eli yhdeksän kärjestä. Positiivista oli se, että olin taas toiseksi nopein Ducati-kuski ja lisäksi oma tallikaverini jäi lähes sekunnin päähän, Kallio jutteli.

– Aika-ajon alussa olin hyvinkin tavoitteessa, mutta sitten vielä testattiin ja mietittiin kumpaa pyörää käytetään. Vähän mentiin vikaan säädöissä, joten en pystynyt lopussa tekemään kuin aivan pienen parannuksen kierrosaikaani.

– Viime vuonna nousin 250-kuutioisten kisassa lähtöruudusta 14 aina voittoon asti, mutta MotoGP-luokan tulokkaana tuon tempun uusiminen ei ole mitenkään todennäköistä. Seuraavana tulostavoitteena minulla on parantaa kauden parasta sijoitustani. Uskon, että vauhtini riittää jo kuuden kärkeen, kertoi kaksi kertaa kahdeksanneksi alkukaudella ajanut Kallio.

***

Talli iloitsi Mika Kallion treenivauhdista

Mika Kallio ajoi perjantaina kärkiryhmän vauhtia, kun Englannin Doningtonin radalla ajettiin MotoGP-viikonlopun ensimmäiset harjoitukset. Kallio ajoi seitsemänneksi osittain märällä radalla ajetulla harjoitusjaksolla.

Avauspäivän nopein oli Hondan Dani Pedrosa 0,245 sekuntia ennen Ducatin tehdastallin Casey Stoneria. Pramac Racing-tallin suomalainen Ducati-kuljettaja jäi nopeimmasta ajasta vain 0,582 sekuntia.

– Tallin varikkotiloissa oltiin erittäin tyytyväisiä. Onnistuimme hyvin säädöissä näin vaikealla kelillä. Tämä oli kauden paras aloitus, sillä kertaakaan en ole ollut näin lähellä kärkeä avauspäivänä, Kallio totesi.

– Tunnin harjoitusjakso aloitettiin täysin sadekelillä, mutta olosuhteet ja pito paranivat loppua kohden. Pystyin puristamaan kovia kierrosaikoja lopussa, kun rata alkoi hiljalleen kuivua.

– Kahdesta pyörästä paremmalta tuntui se, joka oli lähellä viime kaudella Ducatin täällä käyttämiä säätöjä. Vielä olisi tarve päästä kokeilemaan eri vaihtoehtoja täysin kuivalla radalla Myös erilaista takaiskaria testaan huomenna, koska takapään pitoa olisi saanut olla enemmän etenkin radan viimeisellä sektorilla, Kallio summasi.

Uusin numero