Kallio mukana Crosskart-päätöksessä

Kallion aloitus maaliskuussa startanneessa Crosskart-sarjassa on ollut vahva, sillä nelipyöräisten parissa varsin noviisilla Kalliolla on jo takanaan yksi voitto. Päätyönään ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Moto2-luokassa ajava Kallio on ollut kauden aikana mukana kolmessa osakilpailussa, oman Moto2-luokan ohjelmansa lomassa.

– Kausi on mennyt ihan hienosti. Oman kiireisen kisaohjelmani lomassa olen päässyt osallistumaan vain muutamaan osakilpailuun, mutta niissä onkin sitten ollut sitäkin hauskempaa. Kevytrakenteiset Crosskartit ovat todella tehokkaita ja ajaminen niillä on ollut mielettömän hauskaa, Kallio kertoo.

– Laajavuoressakin lähden tietysti tavoittelemaan voittoa ja sekoittamaan vähän tuloslistaa, Kallio nauraa.

Finnish Crosskart Challengessa onkin viikonloppuna edessä ratkaisun hetket, sillä sarjan mestaruudesta taistelee vielä kolme kuljettajaa.

Se, päätyykö mestaruustitteli tämänhetkiselle sarjajohtajalle Kai Eklundille, Juha Pippurille vai Toni Reunaselle, selviää Laajavuoressa lauantaina. Kilpailut ajetaan klo 12.30 alkaen.
 

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero