Kallio kuudes alkavan kauden virallisen moottorin voimalla

Marc VDS Racing-tiimissä kilpailevan Kallion nopein kierros kulki Kalex-pyörällä ajassa 1.43,774.

– Ensimmäisessä harjoituksessa asfaltti oli aika liukas, eikä radan pito ollut oikein missään vaiheessa sellainen, mihin täällä on yleensä tottunut, kertoi Kallio.

– Löysimme kuitenkin paremmat säädöt varsinkin keulaan ja pystyin ajamaan koko ajan kärkipään tuntumassa. Voimme olla ihan tyytyväisiä tähän avauspäivään, jatkoi Kallio.

Kärkeen vastaavalla pyörällä paineli luokan historian ensimmäisen maailmanmestaruuden vuonna 2010 voittanut Toni Elias, joka kukisti Kallion 0,409 sekunnilla.

Kakkoseksi maanantaina kiirehti Esteve Rabat ja kolmanneksi suurin mestarisuosikki Pol Espargaro, jotka ajavat niin ikään Kalexilla. Rabat jäi kärjestä 59 tuhannesosaa ja Espargaro 0,286 sekuntia.

Kallio piti 11:nneksi ajaneen tiimikaverinsa Scott Reddingin takanaan lähes kolmen kymmenyksen turvin.

Moto2-luokan kuljettajilla oli ensimmäistä kertaa käytössään vajaan kolmen viikon kuluttua Qatarissa starttaavan MM-sarjan viralliset Hondan 600-kuutioiset moottorit.

Jerez, Espanja.
Moto2-luokan 1. testipäivä:

1. Toni Elias Espanja, Blusens Avintia, Kalex 1.43,365
2. Esteve Rabat Espanja, Tuenti HP 40, Kalex + 0,059
3. Pol Espargaro Espanja, Tuenti HP 40, Kalex + 0,286
4. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,299
5. Julian Simon Espanja, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,382
6. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,409

Täydelliset tulokset:
http://resources.motogp.com/files/testresults/Moto2_Test2__Jerez_combined_sessions_2.pdf?version=1363625169

Uusin numero