Sunnuntaina päättyneen MotoGP-kauden jatkoksi saivat ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan kuljettajat aloittaa heti kolmen päivän testirupeaman Espanjan Valenciassa.
Testipäivän ripein oli Casey Stoner, jonka ajasta Kallio jäi 1,066 sekuntia. Valkeakoskelaisen paras kierrosaika 1.33,726 oli hieman nopeampi lauantain aika-ajoonkin verrattuna. Kallio ajoi testien avauspäivänä 52 kierrosta, joka vastaa noin kahta kisapituutta.
– Vauhti oli tasaisesti hitusen paremmalla tasolla kuin kisaviikonloppuna, mutta mitään suurta parannusta ei saatu aikaiseksi. Se vähän ihmetyttää, että pyörän käyttäytymiseen ja tuntumaan ei tullut juurikaan eroa, vaikka käänsimme välillä säädöt melkein ylösalaisin, Kallio heitti.
– Keulan ja takapään säätöjä muutettiin paljon, mutta vielä maanantaina minulla ei ollut käytössäni Ducatin uusia kehitysosia. Tiistaina testaan uusia takahaarukoita, joista toivon mukaan saisimme kehitystä aikaiseksi ensi kauden pyörään.
Teksti: Jarno Saari
Mika Kallion uusi tiimikaveri Aleix Espargarò paransi myös suoritustaan sunnuntain kisasta ollen testien yhdestoista kierrosajalla 1’33.878. ”Tämä oli hyvä päivä. Yritän hahmottaa missä voisin parantaa suoritustani ja mm. liikkumalla satulassa ja ajamalla eri asennoissa, yritän oppia tuntemaan, kuinka pyörä reagoi. Päivän työ todella kannatti, sillä onnistuimme parantamaan kierrosaikaani eiliseen kisaan nähden yli puolella sekunnilla. Jatkamme työtä, jotta olisin kilpailukykyisempi heti seuraavan kauden alkaessa”, Espargarò kertoo.
Ma 9.11. kierrosajat
1. C. Stoner – Marlboro Ducati – 1:32.660
2. J.Lorenzo – Fiat Yamaha – 1:32.685
3. V.Rossi – Fiat Yamaha – 1:32.826
4. D.Pedorsa – Repsol Honda – 1:33.088
5. N.Hayden – Marlboro Ducati – 1:33.358
6. B.Speis – Monster Yamaha Tech 3 – 1:33.496
7. A.Dovizioso – Repsol Honda – 1:33.675
8. M.Kallio – Pramac Racing – 1:33.726
9. R.dePuniet – LCR Honda – 1:33.775
10. M.Melandri – San Carlo Honda – 1:33.839
11. A.Espargaro – Pramac Racing – 1:33.878
12. C.Edwards – Monster Yamaha – 1:33.929
13. L.Capirossi – Rizla Suzuki – 1:34.144
14. M.Simoncelli – San Carlo Honda – 1:35.229
15. A.Bautista – Rizla Suzuki – 1:35.772
16. H.Barbera – Aspar Team – 1:36.204
17. H.Aoyama – Interwetten Honda MotoGP – 1:37.964