Kallio kakkosriviin Le Mansissa

Harjoitusjaksojen tapaan Kallio taisteli kärkitiloista myös lauantain aika-ajossa, jossa valkeakoskelainen sijoittui kuudenneksi ja pääsee starttaamaan sunnuntaina toisesta lähtörivistä Moto2-luokan kilpailuun.

Marc VDS -tallin suomalaiskuski tavoitteli parempaakin lähtöpaikkaa, mutta epävakainen keli sadekuuroineen leimasi lauantai-iltapäivän aika-ajoa. Kallio oli parantamassa kierrosaikaansa jo kolmella kymmenyksellä radan puoliväliin mennessä, mutta alkanut vesisade vei mahdollisuuden parempaan starttiruutuun.

– Vettä tihkutti hieman jo jakson alussa ja kahteen otteeseen se vielä voimistui, jolloin oli mahdotonta parantaa aikoja. Nopein vetoni meni pilalle, kun sade yltyi. Harmi juttu, kun sillä kierroksella olisi ollut saumat jopa kolmanteen sijaan, Kallio laski.

Lopulta Kallion ero kärkeen oli 0,864 sekuntia.

– Alkuviikon testien jäljiltä olemme olleet varsin kilpailukykyisessä kyydissä. Olen ajanut niillä testeissä löydetyillä säädöillä myös täällä Le Mansissa.

– Renkaiden osalta paras tulos on tullut pehmeällä eturenkaalla ja kovemman seoksen takarenkaalla. Jos keli säilyy kuivana kisapäivänä, sitten renkaiden osalta valinta on selvä.

– Aika-ajon jälkeen vesisade voimistui ja jatkui koko illan. Ennusteiden mukaan sadetta on luvassa sunnuntaillekin, jolloin voimasuhteet saattavat muuttua paljonkin kilpailuun, Kallio jatkoi.

Le Mans, Ranska.
Moto2-luokan kauden 4/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Marc Marquez Espanja, Team Catalunya Caixa Repsol, Suter 1.37,710     2. Thomas Lüthi Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter + 0,029
  3. Pol Espargaro Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 0,480
  4. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,659
  5. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up + 0,689
  6. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,864
  7. Alex de Angelis San Marino, NGM Mobile Forward Racing, Suter + 0,952
  8. Johann Zarco Ranska, JIR Moto2, Motobi + 1,042
  9. Claudio Corti Italia, Italtrans Racing Team, Kalex + 1,085
10. Toni Elias Espanja, Mapfre Aspar Team, Suter + 1,116
11. Julian Simon Espanja, Blusens Avintia, Suter + 1,117
12. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag-CIP, Suter + 1,153
13. Randy Krummenacher Sveitsi, GP Team Switzerland, Kalex + 1,170
14. Simone Corsi Italia, Came IodaRacing Project, FTR + 1,251
15. Ricard Cardus Espanja, Arguinano Racing Team, AJR + 1,351

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/FRA/Moto2/QP

* Ranskan GP:n aikataulu sunnuntaina Le Mansin radalla:
Klo 09.40-10.00 Moto3-luokan warm up
Klo 10.10-10.30, Moto2-luokan warm up
Klo 10.40-11.00, MotoGP-luokan warm up
Klo 12.00, Moto3-luokan MM-osakilpailu 4/17
Klo 13.20, Moto2-luokan MM-osakilpailu 4/17
Klo 15.00, MotoGP-luokan MM-osakilpailu 4/18

Uusin numero