Kallio jäi lähtöruutuun 12

Tshekin Brnon perinteisellä moottoriradalla paalupaikan nappasi espanjalainen Pol Espargaro, jonka ajasta ruutuun 12 päätynyt Kallio jäi 1,253 sekuntia.

Neljä nopeinta kuljettajaa oli tasaisessa Moto2-luokassa hieman muilta karussa ja he painelivatkin alle vanhan rataennätysajan.

Marc VDS -tallin suomalaiskuljettaja ei ollut tyytyväinen, kun viime hetkillä sijoitus putosi kympin kärjen ulkopuolelle. Tavoitteena olleeseen toiseen lähtöriviin eli kuudenteen sijaan jäi lopulta eroa vajaat kolme kymmenystä.

– Ajoin huonossa ryhmässä loppukierroksilla, joten ei siinä ollut mahdollisuutta oman ajan parannukseen. Suurempi syy odotettua heikompaan lähtöruutuun löytyy kuitenkin pyörän keulan puutteellisesta toiminnasta, Kallio myönsi.

– Ihmetystä aiheutti se, että uusilla renkailla en juuri pystynyt parantamaan aikaani verrattuna käytetyillä ajettuihin aikoihin.

– Kun puristin lähemmäksi limiittiä, keulan toiminta ei ollut sitä mitä sen olisi pitänyt olla. Päätimme tiimin kanssa illan tekniikkapalaverissa, että vaihdamme 2011 mallin keulan osat pyörääni. Emme ota nyt mitään riskiä uuden mallin toimivuuden kanssa. – Minulla on aamun warm-up aikaa hyvän tuntuman löytämiseen. Jos pyörän säädöt saadaan hyvälle tasolle, uskon pystyväni kisassa kilpailukykyiseen vauhtiin.

Brno, Tshekki.
Moto2-luokan kauden 11/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Pol Espargaro Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex 2.01,953    
  2. Thomas Lüthi Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter + 0,282
  3. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,286
  4. Marc Marquez Espanja, Team CatalunyaCaixa Repsol, Suter + 0,389
  5. Simone Corsi Italia, Came IodaRacing Project, FTR + 0,885
  6. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up + 0,961
  7. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 1,028
  8. Nicolas Terol Espanja, Mapfre Aspar Team Moto2, Suter + 1,175
  9. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag-CIP, Suter + 1,177
10. Johann Zarco Ranska, JIR Moto2, Motobi + 1,189
11. Axel Pons Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 1,206
12. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 1,253
13. Jordi Torres Espanja, Mapfre Aspar Team Moto2, Suter + 1,296
14. Mike Di Meglio Ranska, MZ Racing, MZ-RE Honda + 1,326
15. Bradley Smith Iso-Britannia, Tech 3 Racing, Tech 3 + 1,350

Uusin numero