Kallio ja Korpiaho Jurvan voittajat

Jurva herätteli varikon väen aamuun hikikarpalot otsalla. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja yleisin majoitusmuoto -matkailuvaunu- piti huolen että kuskit ja huoltojoukot eivät lähteneet viluissaan päivän koitoksiin.

Aamun warm-up:it raikuivat käyntiin classic-pyörien tahtiin. Superstock-pyörien ajovuorolla alkoivat ensimmäiset myrskyn merkit nousta taivaanrantaan. Ei tosin sään puolesta, vaan Erkka Korpiaho kiristi omaa aika-ajovauhtiaan sen verran, että Lauslehdon Tatu tiesi, että on syytä keskittyä kisalähtöön huolella.

Superstock-luokan voittotaistelu olikin kahden Triumph-kuskin tiukkaa vääntöä loppuun asti. Katkeraan sellaiseen, ainakin jos Lauslehdolta kysytään. Viimeisiä kierroksia ajettaessa Korpiaho oli vuorostaan pusertanut johtoon ja vaikka näyttötaulun mukaan kierroksia olisi ollut jäljellä vielä kaksi, ruutulippu heilui maaliintulon merkiksi yhden ajetun kierroksen jälkeen. Olisiko Lauslehto ajanut voittoon ilman tätä kiusallista näyttövirhettä, kuka tietää. Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi tämänkään tuloksen suhteen…

Superbike-lähtö oli Kallion tyylikästä näytösajoa lähes alusta loppuun ja radan varressa ihasteltiin Vesan lähes supermotomaista ajotyyliä. Jääradalta(kin) saatu kylmähermoisuus pyörän elämiseen näkyy ja Vesa itse toteaa, että kotarin ajotyyli ilman luistokytkintä vaan täytyy sopeuttaa erilaiseksi kuin kilpakumppaneiden kalustolla. ”Pienempää vaihdetta ei voi vaan runnoa sisään, kuten jos pyörässä olisi luistokytkin”, Vesa kertoo.

Päivän päälähdön seuraavista sijoista käytiin sitäkin tiukempaa taistelua. Toisesta ruudusta lähtenyt Rami Mattila sai huonon lähdön, eikä saanut sijoitustaan nostettua kisan aikana. Penna valitteli, että Kawasakissa on edelleen vähän turhan pehmeä keula, joka tahtoo sukeltaa mutkiin mentäessä, mutta näilläkin säädöillä päivän saalis oli kolmas sija. Neljännestä ruudusta startannut Teemu Hiltunen ajoi lähdön ilmeettömän hyvin ja kahmi kauden aloituskisasta toiseksi parhaat SM-pisteet.

Sivuvaunuissa hallitseva maailmanmestari Pekka Päivärinta ja matkustajansa Topi Tala vei voiton reilulla marginaalilla 20 sekunnin aikasakosta huolimatta. Toiseksi ajoi hämeenlinnalainen Petri Makkula apukuljettajanaan Juha Nikkanen. 3. Jussi Juola/aki Aalto, 4. Tapio Mustonen/Tomi Koskinen, 5. Marko Haakana/Pekka Kuismanen, 6. Markku Artiola/Henri Paukkunen.

Epäviralliset tulokset:
Superstock
1. Erkka Korpiaho Triumph 18:33,579
2. Tatu Lauslehto Triumph 18:33,864
3. Marko Aarnio Yamaha 18:38,852
4. Markus Neuvonen Yamaha 18:42,980
5. Reko Nieminen Triumph 18:50,699
6. Ville Valtonen Honda 19:04,841
7. Martin Pärtelpoeg (Eesti) Honda 19:06,477
8. Jouni Savolainen Yamaha 19:10,791
9. Petri Lampi Triumph 19:12,842
10. Tero Kotikivi Yamaha 19:13,942

Superbike
1. Vesa Kallio KTM 22:52,480
2. Teemu Hiltunen Suzuki 23:04,031
3. Sami Penna Kawasaki 23:05,696
4. Mika Koivuniemi Suzuki 23:05,808
5. Eki Kaulamo Yamaha 23:06,574
6. Topi Haarala Ducati
7. Heikki Pirilä Honda
8. Matteo Mossa Yamaha
9. Rami Mattila Yamaha
10. Staffan Söderström Yamaha

GP 125
1. Niklas Ajo Derbi 11:02,909
2. Hans Halinen Honda 11:24, 555
3. Samuli Sahala Aprilia 11:28,090

Classic
1. Harri Loponen Suzuki 10:37,616
2. Antero Vesterinen Yamaha 10:55,316
3. Osmo Partti Molnar Manx 499 10:56,922

GP 250
1. Olav Åhlberg Honda 19:51,940
2. Tuukka Korhonen Yamaha 20:14,870
3. Hannu Kemiläinen Honda 20:34,346

Bike Galleriaan tulossa kuvia…

Botniaringin uudet rataennätykset:
Nordic Superbike Vesa Kallio ValkMK KTM 1:07.647 24.5.2009
Superstock 600 Erkka Korpiaho TMK Triumph 1:08.748 24.5.2009
Sivuvaunut Pekka Päivärinta/Topi Tala KerMoKe/ Suzuki 1:09.257 24.5.2009
Superbike B Jarmo Ylijoki HelRC Suzuki 1:10.090 23.5.2009
Supersport B Sami Söderström P-BMK Yamaha 1:10.915 23.5.2009
Classic-TT Harri Loponen TMK Suzuki 1:18.075 24.5.2009
SSC Antero Vesterinen SVKMK Yamaha 1:20.192 23.5.2009

Uusin numero