Kallio: ”Huono tuuri se vain näköjään jatkuu”

Kallion edessä ajanut tallikaveri Franco Morbidelli osui oman taistelunsa tuoksinassa toiseen kilpailijaan ja kaatui sen seurauksena radalle. Kalliolla ei ollut mitään mahdollisuuksia väistää tallikaverinsa pyörää.

– Huono tuuri se vaan näköjään jatkuu. Ajoimme useamman kuljettajan nipussa ja olin Francon perässä, kun hän itse osui toiseen kuljettajaan ja sen seurauksena kaatui eteeni. Minulla ei ollut mitään toivoakaan väistää tilannetta, vaan ajauduin hiekalle ja kaadoin pyörän siihen, jotta en olisi osunut ratavalleihin, silmin nähden pettynyt Kallio sanoi.

– Niin kauan kun en pysty ajamaan kärkisijoista, niin on ihan sama millä sijalla olisin ajanut maaliin, mutta tärkeämpää olisi ollut saada lisää kilometrejä alle. Nyt vauhti oli jo selkeästi parempi kuin perjantaina tai lauantaina, joten siinä mielessä olisi ollut tietysti mielenkiintoista nähdä mihin vauhti olisi tänään kilpailussa riittänyt, Kallio totesi.

Kallion kilpailukausi jatkuu kesäkuun puolivälissä Espanjan Barcelonassa Circuit de Catalunya -radalla. Kallion ja Italtrans Racing -tallin on kuitenkin tarkoitus päästä ajamaan jo ennen sitä.

– Yritämme järjestää testit nyt ennen seuraavaa kilpailua, jotta pääsisimme rakentamaan ja kehittämään pyörää rauhassa eteenpäin. Todennäköisesti testaamme Aragonin radalla, ja täytyy sen jälkeen katsoa minkälaisessa tilanteessa olemme. Hirveän hyvältä ei tilanne näytä, koska Barcelonan rata on samantyyppinen kuin Mugello, joten vauhtia pitää saada rutkasti lisää, Kallio kertoi.

– Samat jo talvitesteissä häirinneet ongelmat jatkuvat edelleen eli keula ei anna palautetta ja pito on hukassa. Mikään muutos ei vielä tähän mennessä ole auttanut keulan ongelmiin ja meillä onkin herännyt pelko, että syy olisi renkaissa. Jos renkaat ovat tosiaan se ongelma, niin sille ei voida juuri mitään tehdä, vaan on jatkettava muiden ratkaisujen kokeilemista. Nyt mennään kuitenkin kisa kerrallaan eteenpäin ja yritetään saada paketti mahdollisimman nopeasti kuntoon.

Uusin numero