Kallio avasi Assenissa vajaan sekunnin päässä kärjestä

Tulevassa viikonvaihteessa koittaa Hollannin Assenin kilpailu, jonka jälkeen vuoroaan odottavat peräkkäisinä viikonvaihteina Sachsenringin GP Saksassa ja Mugellon GP Italiassa.

Assenin perinteinen kisatapahtuma poikkeaa muista aikataulultaan, kun kisapäivä on lauantai. Niinpä ensimmäinen harjoituspäivä ajettiin jo torstaina.

Mika Kallio ajoi Moto2-luokan ensimmäisenä harjoituspäivänä sijalle 12. jääden kärjestä 0,952 sekuntia.

– Pyörän säätöjen osalta teimme ennakolta suunnitellut muutokset. Palasimme takaisin Jerezin kisassa huhtikuun lopulla käytettyihin säätöihin. Pyöräni on nyt neljä milliä korkeampi ja akseliväli on viisi milliä pidempi, Kallio kertoi.

– Syynä muutoksiin on se, että kahdessa edellisessä kilpailussa takarenkaani on menettänyt pitoaan heti alkukierrosten jälkeen. Edelliset tekemämme muutokset ovat kohentaneen pyörän ajettavuutta, mutta nyt tärkeintä on pystyä parantamaan renkaan kestävyyttä.

– Nämä säädöt tuntuivat kohtuullisen hyviltä heti torstaina. Kokeilin ajaa sekä uudella että viime vuoden mallisilla keulan osilla. Lisäksi testasin erilaisia renkaita ja parhaat aikani saavutin jo paljon ajetulla renkaalla.

– Teemme vain pieniä muutoksia perjantaina aika-ajoa varten. Radalla on muutama sellainen mutkaosuus, jossa menetän pari sekunnin kymmenystä. Niitä osuuksia täytyy yrittää parantaa, Kallio päätti.

Uusin numero