Kallio 12:s Malesiassa – mestari Zarco ajoi Ajon tiimille päivän toisen voiton

Voittoon viiletti suomalaistalli Ajo Motorsportin maailmanmestari Johann Zarco. Aki Ajon päälliköimä talli oli saavuttanut sitä ennen Moto3-luokassa kaksoisvoiton.

Ruudusta 14 qatarilaisen QMMF-tiimin pyörällään matkaan lähtenyt Kallio kävi parhaimmillaan sijalla 11.

Kallio putosi miltei heti perään kolme pykälää, kunnes hän pystyi kohentelemaan uudelleen asemiaan kisan loppukierroksilla.

Paalupaikkamies Thomas Lüthi hallitsi tapahtumia viimeiselle kierrokselle asti ennen Zarcon väkevää vastaiskua.

Siihen iskuun Lüthilla ei pystynyt enää vastaamaan. Zarco tuuletti jo kauden kahdeksatta voittoaan 0,598 sekunnin erolla Lüthiin.

– Lüthi oli niin nopea, että ajattelin jo päätyväni sijoille 2-3. Saavutin hänet kuitenkin lopussa ja pystyin sitten vielä ratkaisevaan ohitukseen viimeisellä kierroksella. Fantastinen voitto fyysisesti ja henkisesti erittäin raskaan kolmen peräkkäisen kisaviikonlopun päätteeksi, iloitsi Zarco.

Malesian GP:n Moto2-luokan podiumtrion täydensi voittajasta 9,846 sekuntia jäänyt Jonas Folger.

Viimeisin numero