Kaksinkertainen flat track -maailmanmestari Lasse Kurvinen ja Sweep tekivät yhteistyösopimuksen

Lasse Kurvinen (oik) ja Eurobikerin Kurt Ljungqvist.

Lokakuussa 2021 toisen peräkkäisen flat track -maailmanmestaruuden voittanut Lasse Kurvinen ja suomalainen Sweep ovat tehneet yhteistyösopimuksen vuoden 2023 loppuun asti.

43-vuotiaan Kurvisen ja Sweepin yhteistyö ajoittuu otolliseen paikkaan, kun tuore maailmanmestari aikoo suunnata kevääksi flat trackin kotimaahan Yhdysvaltoihin, missä hänen uransa ja ”Last Dance”:ksi nimetty projekti huipentuu ennen flat trackin huipulta eläköitymistä. Rapakon yli hyppäämisen vuoksi Kurvisen haasteet muodostuvat erilaisten ratojen lisäksi myös mahdollisesti muuttuvasta ajokalustosta. Amerikassa ajetaan yksipyttyisten pyörien lisäksi kaksipyttyisillä 900- tai 1200-kuutioisilla, joka varmasti kaiken muun lisäksi aiheuttaa uusia haasteita veteraani-ikäiselle suomalaiselle Yhdysvalloissa.

Kurvinen on uransa aikana kilpaillut muun muassa motocrossissa, endurossa, cross countryssa, supermotossa ja jääradalla sekä voittanut yhteensä 15 SM-mitalia. ”Viimeiseksi tanssiksi” nimetty projekti on tuottanut Kurviselle kaksi peräkkäistä maailmanmestaruutta flat trackin MM-sarjasta.

Kurt Ljungqvist / Sweep: ”Olemme erittäin iloisia siitä, että saadaan olla mukana tukemassa Lassea hänen viimeisissä flat track kisoissaan, kun hän lähtee tekemään suomalaista moottoripyöräilyn historiaa myös Yhdysvaltoihin. Sweep on alusta lähtien syntynyt rataurheilusta, joten teemme aina mielellämme yhteistyötä suomalaisten ammattikuskien kanssa. Suomalaisena merkkinä haluamme viedä osaamistamme ja näyttää muulle maailmalle, minkälaisella laadulla me hommat täällä hoidetaan. Lasse on mielestämme juuri oikea tyyppi tähän hommaan.”

”Last dance projekti on kestänyt nyt kolme vuotta euroopassa ja on aika siirtyä uusiin haasteisiin rapakon taakse. Kasaan parasta aikaa seuraavalle kahdelle vuodelle yhteistyökumppaneita ja tarinan käsikirjoitus rapakon takana alkaa kirkastua päivä päivältä. Amerikassa ajetaan nahkapuvuilla, joten Sweep yhteistyö mahdollistaa laadukkaan ja sääntöjen mukaisen ajopuvun Amerikan reissuilla. Yhteistyökuviot ovat olleet pitkäjänteisiä ja nyt solmimamme sopimus mahdollistaa valmistautumisen taas yhdellä osa-alueella. Hienoa oli myös tavata pitkästä aikaa Kurre, jota pienenä poikana fanitettiin crossikisoissa ja nyt teemme yhteistyötä oman ajamiseni kautta.” Kurvinen kertoo.

Uusin numero