Kaikilla kesän ratalajien SM-finaaleilla on nyt päivämäärät

Kesälajeissa kaikki on puolestaan vasta edessä, mutta ei enää kovinkaan kaukana. Ensimmäinen kuluvan vuoden speedwayn SM-finaaleista ajetaan toukokuun 18. päivä Seinäjoella. Kyseessä on järjestyksessään 30. nuorten U21 henkilökohtainen finaali. Päivämäärä on epätavallisen aikainen, mutta kansainvälisen kalenterin paineet yhdessä muuten hiljaisen alkukevään kanssa edesauttoivat merkittävästi tämän vaihtoehdon valintaa. Lisäksi toukokuun lopulla alkaa erittäin kiireinen kansainvälisten karsintojen rupeama, joten kilpailukokemuksen saaminen alkukaudesta on tärkeää.

Maaradalla ajetaan Suomenmestaruudesta jo 75. kertaa. Ensimmäisen vei nimiinsä Raine Lampinen jo vuonna 1936, mutta viime vuosina Mustosen nimi on ollut vahvoilla, kun veljekset Jesse ja Aki-Pekka ovat vieneet yhdessä viisi kuudesta edellisestä mestaruudesta.

Forssan Pilvenmäellä ajetaan mestaruudesta toukokuun 25. päivä. Seuraavaksi SM-mitalit jaetaan heinäkuun 27. päivä Haapajärvellä, kun pariajon SM-mitalit löytävät ottajansa. Myös pariajossa on finaalilla juhlavuosi, sillä nyt taistellaan Suomenmestaruudesta 40. kertaa. Viime vuonna taistelu oli tasainen Porin Moottorikerhon ja Pirkan Moottorimiesten välillä. Luvassa on varmasti hyvää vääntöä myös nyt Kauniskankaan radalla, jossa pariajon SM-mitaleista on edellisen kerran ajettu vuonna 2004.

Politikointi lajin sisällä Euroopan johtavien sarjojen kesken johti viime vuonna yhteen hyvään lopputulokseen, kun elokuun alussa kaikki sarjat olivat yhden viikonlopun tauolla. Tuona viikonloppuna ajettiin Euroopassa melkein puolentusinaa kansallista finaalia, mutta tänä vuonna tilanne on eri, eikä vastaavaa sopimusta ole. Siksi päivämäärän löytäminen kotimaiselle SM-finaalille oli haastavaa. Kaikki kuljettajat halutaan tietysti mukaan ja järjestävälle kerhollekin pitää antaa mahdollisuus vaikuttaa, millaisten tapahtumien kanssa se omalla paikkakunnallaan yleisöstä kilpailee.

Speedwayn henkilökohtainen Suomenmestaruus ratkaistaan ensi kesänä Porissa, Yyterin radalla lauantaina 17. elokuuta. 65. kertaa ajettavassa SM-finaalissa ennakkosuosikin viittaa tulee tukevasti pitämään harteillaan Timo Lahti, sillä hän hakee nyt viidettä peräkkäistä voittoaan.

 

Uusin numero