Kahro pisti Erikssonin putken poikki

Päivän ensimmäisessä erässä Eriksson jäi hurjan kauas muista kaaduttuaan lähtömutkassa ja niinpä startista kärkeen karannut Erki Kahro hallitsikin tapahtumia koko erän ajan.

Kahron takana käytiin varsinkin erän alkupuolella tiukkaa kamppailua seuraavista sijoista. Toisena ajoi lähes puoli erää Miika Mäkinen, mutta erän puolenvälin tietämissä hänen vauhtinsa hiipui. Henric Stigell ajoi loppujen lopuksi kakkoseksi ennen Valtteri Malinia.

Koko erän noussut Eriksson oli jo muutama kierros ennen maalia haastamassa Malinin kisaan kolmospaikasta, mutta sateen yllyttyä melkoiseksi Eriksson joutui luopumaan ajolaseistaan ja kolmospaikan kamppailusta.

Toisessa erässä rata oli sateiden jäljiltä melkoisen hurjassa kunnossa. Startissa Kahro paineli jälleen kärkeen saaden Erikssonin peräänsä. Kaksikko paukutti koko reilun puolituntisen kokolailla tasavauhtia muilta karkuun, mutta keskinäistä eroa heidän välilleen ei juurikaan syntynyt.

Kahron puristus riitti ykköspaikan pitämiseen ruutulipulle asti ja näin eestiläinen tarrasi tiukasti kiinni sarjan SM-hopeasijaan. Erikssonin kakkospaikkakin riittää hänelle sarjatilanteessa hyvin, piste-etumatka Kahroon on nyt tasan viisikymmentä.

Kun Riku Rouhiainen joutui tyytymään Ollosten radalla eräsijoihin 7. ja 4., Kahro on nyt sarjakakkosena 22:n pisteen erolla Rouhiaiseen. Päivän toisen erän kolmanneksi ajanut Joonas Heimonen on sarjan neljäntenä, 44:n pisteen päässä Rouhiaisesta.

Nuorison Suomen Cup-luokissa nähtiin SM-eriä tiukempaa taistelua kärkipään sijoituksista. 14-18- vuotiaiden MXJ:ssä Eetu Kuusisto paineli ensimmäisen erän startissa kärkeen ja karkuun. Viidennellä kierroksella ykköspaikan otti kuitenkin avauskierroksen jälkeen viidentenä ollut Emil Silander.

Silander ei kuitenkaan saanut nauttia ykköspaikastaan kuin neljän kierroksen ajan, kun takaa tuli ensimmäiseltä kierrokselta vasta yhdeksäntenä saapunut Miro Sihvonen.

Loppujen lopuksi Sihvonen karkasi erävoittoon peräti reilun seitsemäntoista sekunnin erolla ennen kakkoseksi noussutta Karl-Robert Reinikeä. Joona Saari kiri maaliin kolmospaikalla puolisen sekuntia Reiniken jälkeen, Silander oli neljäs aivan Saaren perässä.

Kuusisto vei myös toista erää toisen kierroksen loppupuolelle asti, kunnes kaatui. Sihvonen nousi jo tässä vaiheessa kärkeen, mutta kun kilpailijat tässä erässä kamppailivat sadetta, kuraa ja liukkautta vastaan, Silander tarjosi Sihvoselle tiukan vastuksen.

Silander pääsi erän loppupuolella kertaalleen Sihvosen ohi ja merkkautti itselleen erästä yhden johdetun kierroksen. Kärkikaksikko saapui maaliin aivan nipussa Sihvosen johdolla. Kolmanneksi ajanut Reinike jäi heistä lähes 50 sekuntia.

Todella tasaisessa sarjassa Saari valahti sarjakärjestä neljänneksi jouduttuaan keskeyttämään toisen erän. Sarjan kärkeen nousi Sihvonen repäisten samalla 25:n pisteen eron Kuusistoon.

Silander on ennen kauden kahta viimeistä kisapäivää kolmosena vain kolmen pisteen päässä Kuusistosta ja Saari puolestaan jäi vain pisteen päähän Silanderista.

Joel Kolehmainen oli suvereeni MXC/A:n Suomen Cupin kisaerissä. Loukkaantumisen jälkeen radoille palannut Kolehmainen voitti ensimmäisen erän ylivoimaisesti ennen sarjan kärkeen sairaslomansa aikana noussutta Matias Murtoa. Niko Silmola jäi niukasti kolmoseksi Murron taakse.

Toisessa erässä muut eivät päästäneet Kolehmaista kauas karkuun. Tatu Junnola ja Valtteri Räsänen kävivät pitkään tiukkaa kisaa kakkospaikasta, mutta Räsänen joutui keskeyttämän teknisen vian vuoksi muutama kierros ennen maalia ja näin päivän yllättäjä Junnola vei kakkossijan ennen Silmolaa.

Murron sarjajohto kakkoseksi nousseeseen Kolehmaiseen kutistui 40:een pisteeseen. Sarjakolmosena jatkaa Matias Latvala, jolla on koossa seitsemän pistettä vähemmän kuin Kolehmaisella.

SM- ja Suomen Cup sarjat jatkuvat jo ensi viikonloppuna Porissa. Lauantaina 7.9. ajetaan MX2 SM sekä veteraaniluokkien Suomen Cup ja naisten MX-Liiga. Sunnuntaina 8.9. on MXC/A- ja MXJ- Suomen Cupit sekä MX1 SM.

Tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/948505
 

Uusin numero