Kääpä Turun megapäivän yllättäjä

Enää vain omaksi ilokseen ajava Kääpä vei finaalin voiton MM-sarjaa kiertävien ammattilaisten nenän edestä. Turun megatapahtumassa kisattiin SM-pisteistä myös Supermotossa, jossa Mauno Hermunen kävi näyttämässä MM-tason vauhtia niin että tässä lajissa eivät amatöörit juhlineet.

Kääpä pohjusti superyllätyksensä hyvin sujuneella startilla. Erän alkupuolen värikkäiden vaiheiden jälkeen kärkikolmikossa kamppailtiin niin, että Kääpä meni kärjessä karkuun minkä pääsi, Niko Koskela ja Antti Pyrhönen prässäsivät tiukasti. Vaikka ohitusyrityksiä nähtiinkin, järjestys ei enää tästä muuttunut.

– Tiesin kyllä tänne tullessani että nopeus riittää, mutta en kyllä uskonut millään että sitä nopeutta riittäisi kaikki finaalin 16 kierrosta, Kääpä kommentoi podiumilta.

Pyrhösen kolmossija riitti nostamaan hänet sarjan kärkeen, mutta Koskela on vain kahden pisteen päässä. Sarjakolmoseksi puolestaan nousi nelossijansa turvin Marko Kovalainen.

Nuorisoluokka MXJ:n Suomen Cupin finaalin vei Jami Numminen yhdestä moottorin sammutuksesta huolimatta. Niila Lappi väänsi kakkoseksi tiukan kisan jälkeen ennen Jani Huhtista. Sarjajohtoon ohi alkuerässään loukkaantuneen Lari Jukolan nousi Mikael Kaipanen, hän ehti finaalin viidenneksi.

Kisapäivän toisessa lajissa Supermotossa Mauno Hermunen vei päivän molemmat SM-erät näytöstyyliin. Hermusella oli kummassakin erässä loppukierroksilla varaa tyylitellä yleisön riemuksi. Supermoto-voittaja ajoi myös Supercrossin SM-kisassa suoriutuen finaaliin, jossa hän tyytyi alkukierrosten jälkeen kuitenkin ottamaan varsin varman päälle.

– Kieltämättä, nyt väsyttää niin, että olen ihan loppu. Saattaa olla paikat huomenna melko hellänä, Hermunen puhalteli Supermotokisan podiumilla.

SM-sarjan kärjessä jatkaa päivän kummankin erän kolmanneksi ajanut Toni Klem ennen Ville Jauhiaista ja Asseri Kingeliniä.

Supercrossin SM-sarja jatkuu kauden viimeisellä ulkoratakisalla 11. elokuua Siilinjärvellä. Seuraava Supermoto-SM puolestaan ajetaan 29. heinäkuuta Oulussa.

Tulokset:
http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=794265