Jurvelin taisteli voitosta vuoden ainoassa crossikisassaan

MX-liigan normaalista kaavasta poiketen kaikki luokat junioreista lähtien kilpailivat saman päivän aikana.

Snowcrossissa takavuosina mainetta niittänyt Rovaniemen Moottorikerhon Jurvelin ajaa nykyään kilpaa vain kerran vuodessa, mutta vauhti on kohdallaan kotiradalla.

Viime vuonna Jurvelin voitti, mutta nyt lauantaina Jalasjärven Moottorikerho/UA:n Miika Latvala oli MXB-luokan ykkönen.

– On aina todella kiva käydä ajamassa kotikisa, vaikka aktiiviajoistani on jo vuosia. Leikillään tässä voisi sanoa, että nyt täytyisi varmaan treenata jonkin verran, jotta voittoja taas tulisi, motocrossin veteraani-ikään, eli 35-vuotiaaksi tänä vuonna ehtinyt Jurvelin naureskeli.

– Nautin päivästä ja ratakin oli nyt viimeisen päälle hienossa kunnossa. Se oli aivan erilainen kuin kisojen ulkopuolella. Pääsi nauttimaan oikein kunnolla.

Jurvelin ohella RoMK:ta edusti MXB-luokassa viidenneksi ajanut Janne Tapio.

Muissa luokissa junioreissa voittoihin ajoivat MX65-luokassa Hyvinkään Moottorikerhon Sampo Rainio, MXC/C-luokassa JaMoKe/UA:n Jere Harju ja MXC/B:ssä Sipoon Moottorikerhon Viktor Juselius.

Niin sanottujen isojen pyörien luokissa Latvalan lisäksi ykköseksi ajoi naisissa Padasjoen Moottoriurheilijoiden Hanna Mertsalmi ja 125-kuutioisissa Vantaan Moottorikerhon Karl-Robert Reinike.

Junioreiden aamupäivä

Kilpaileminen käynnistyi Rovaniemellä yöllisten sateiden jäljiltä erinomaisissa rataoloissa. 7-15-vuotiaat kuljettajat aloittivat 24MX MX-liigan viidennen osakilpailun, joka jatkui iltapäivällä isojen pyörien osalta.

Kaikkein pienimpien pyörien, 65-kuutioisten MX65-luokassa toistettiin koko kauden jatkunut kuvio. Sampo Rainio vei eriä miten tahtoi eikä edes kertaalleen sammunut moottori estänyt sarjajohtajaa ottamasta kahta erävoittoa.

Toiseksi ajoi Turun Seurun Moottoriurheilijoiden Miro Varjonen ennen Karkkilan MK:n Kaapo Kalatietä.

– Ajoni meni hyvin. Toisen erän puolivälissä pyöräni takajarru alkoi kuitenkin laahata, minkä takia piti keskittyä pitämään pyörä käynnissä. Moottori sammuikin kerran. Täällä käytössä ollut aikataulu oli tosi tiukka, mutta kiva, kun jäi iltapäiväksi aikaa tehdä jotain muuta, Rainio pohdiskeli.

Hieman isompien pyörien MXC/C-luokassa Jere Harju voitti ensimmäistä kertaa kummatkin erät. Toiseksi ajoi kahdella kakkostilallaan Vantaan MK:n Niko Hirvonen.

Kolmossijasta käytiin tiukka taisto, kun kolme kuljettajaa keräsi yhtä monta pistettä. Kolmospaikan lunasti parhaalla toisen erän sijoituksella Hyvinkään MK:n Tobias Koukku.

– Osuin toisessa lähdössä starttipuomiin, mutta ehdin korjata virheeni ja olla vielä ykkönen heti lähdössä. Hirvonen antoi koko erän ajan painetta, joten oli vaikea ajaa, kunnes hän kaatui. Kaksi erävoittoa tuntuu todella hyvältä, Harju iloitsi.

MXC/B-luokassa juhli Viktor Juselius, joka oli kummassakin erässä kakkonen. Toiseksi yhteistuloksissa ajoi Mäntsälän MK:n Kristian Aatsinki ennen Turun Moottorikerhon Verneri Aaltosta, joka otti kakkoserän ykkössijallaan ensimmäisen voittonsa tässä luokassa.

– Olen tyytyväinen, vaikka erävoittoja ei nyt tullutkaan. Ajoni kulki ensimmäisessä erässä hyvin, mutta toisessa kulunut rata toi haasteita, Juselius analysoi.

MXC/B-luokan kanssa yhtä aikaa ajoi MXC/A-luokka, joka ei ole osa MX-liigaa. Luokan voitti Kouvolan MC:n Joonas Näppi. Toinen oli Imatran MK:n Matias Vesterinen ja kolmas Nummelan MK:n Benjamin Korhola.

Tuplaerävoittajia
isoilla pyörillä

Junioreiden päivän päätyttyä lähti radalle naisten MXD-, aikuisharrastajien MXB- ja 125-kuutioisten pyörien MX125-luokka.

Naisissa Hanna Mertsalmi jatkoi voittokulkuaan ollen kummankin erän ykkönen. Mertsalmen toinen startti kuitenkin epäonnistui, minkä lisäksi hän ajoi koko erän pyörän kytkinongelmien kanssa.

– Kytkin ei toiminut kunnolla ensimmäisessäkään erässä, emmekä näköjään saaneet sitä kuntoon kakkoserään. Oli tosi vaikea ajaa ja piti keskittyä jouheaan menoon. Tiesin olevani vahva muihin kuskeihin nähden ja tykkään radasta, mutta silti aina pitää ajaa kunnolla ottaakseen voitot, Mertsalmi muistutti.

Naisten kakkospaikan otti Hyvinkään MK:n Ria Virtanen ennen Kangasalan Moottorikerhon Anu Nummelaa.

MXB-luokassa Miika Latvala oli jälleen pitelemätön. Hän ei ollut täysin ylivoimainen, mutta johti kumpaakin erää alusta loppuun saakka. Lisäksi Janne Jurvelin pysyi kummassakin erässä iskuetäisyyden ulottumattomissa.

Kolmas oli Vantaan MK:n Toni Nieminen, jolle kolmospaikka oli toinen perättäinen.

– Ajoni oli kakkoserässä varmempaa, kun tein ensimmäisessä virheitä ja käteni vähän puutuivat. Rata oli pattinen ja kulunut jo ensimmäisessä erässä, mutta jotenkin linjat olivat parempia kuluneemmalla radalla kakkoserässä, Latvala kuvaili.

MX125-luokassa nähtiin kovaa taistoa kärkikolmikossa. Vantaan MK:n Teemu Lahtinen johti kumpaakin erää alussa, mutta joutui toteamaan seuratoveri Karl-Robert Reiniken kahdesti vahvemmakseen. Lahtinen oli toinen ja Jämsän Seudun MK:n Roni Kytönen kolmas.

– Erät tuntuivat ajollisesti aika samanlaisilta, mutta avauksessa käteni puutuivat. Rata oli kakkoserässä kuluneempi, mikä sopi minulle. Oli tärkeää katsoa ajolinjoja ja ajaa kunnon kaasulla näinkin pehmeällä radalla, ettei pyörä hyydy, Reinike painotti.

Kilpaileminen jatkuu Rovaniemen Mäntyvaarassa sunnuntaina, jolloin ajetaan offroad-moottoripyörien kestävyyslajin, cross countryn kansallinen kilpailu.

24MX MX-liiga jatkuu puolestaan normaalin aikataulukaavan mukaisesti ensi viikonloppuna Raahessa, missä isäntänä on Oulun Moottorikerho. Juniorit kilpailevat lauantaina ja muut luokat sunnuntaina, jolloin radalla on myös MX-liigan ulkopuolinen veteraaniluokka.

MX65:
1. Sampo Rainio, 50 pistettä
2. Miro Varjonen, 44p.
3. Kaapo Kalatie, 38p.
4. Kasimir Hindersson, 34p.
5. Jasper Haavisto, 33p.

MXC/C:
1. Jere Harju, 50p.
2. Niko Hirvonen, 44p.
3. Tobias Koukku, 36p.
4. Timi Nyman, 36p.
5. Arttu Laukkanen, 36p.

MXC/B:
1. Viktor Juselius, 44p.
2. Kristian Aatsinki, 40p.
3. Verneri Aaltonen, 38p.
4. Aapo Lukkarinen, 38p.
5. Jonne Jaatinen, 38p.

MXC/A:
1. Joonas Näppi, 50p.
2. Matias Vesterinen, 44p.
3. Benjamin Korhola, 40p.

MXD:
1. Hanna Mertsalmi, 50p.
2. Ria Virtanen, 44p.
3. Anu Nummela, 40p.
4. Sari Tanninen, 36p.
5. Julia Mattila, 31p.

MXB:
1. Miika Latvala, 50p.
2. Janne Jurvelin, 44p.
3. Toni Nieminen, 36p.
4. Arto Laine, 34p.
5. Janne Tapio, 33p.

MX125:
1. Karl-Robert Reinike, 50p.
2. Teemu Lahtinen, 44p.
3. Roni Kytönen, 40p.
4. Tino Linna, 36p.
5. Tino Toikkanen, 32p.

Kaikki tulokset:
www.mylaps.com/en/events/1163891
 

Uusin numero