Juha Kallio Suzukin tuella Mansaarelle

Viime vuonna debyyttinsä Mansaaren TT-kilpailussa tehnyt Juha Kallio palaa maailman kuuluisimpaan katukilpailuun jälleen ensi touko-kesäkuun vaihteessa.

– Olen aina halunnut ajaa kilpaa Mansaarella ja viime vuonna siitä tuli totta. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja on upeaa, että pääsen Suzukin tuella jälleen keväällä saarelle hakemaan hyviä tuloksia, kiittelee Kallio.

– Mansaaren TT-ajot on upea tapahtuma, jossa kilpailevat aivan omanlaisensa RR-kuljettajat, jotka ovat erityisen kylmäpäisiä kavereita. Haluamme ehdottomasti olla mukana tukemassa Juhaa, on upeaa olla mukana auttamassa suomalaista kuljettajaa täyttämään unelmaansa, hehkuttaa Suzukin Marco Färm.

Juhan viime vuoden TT-projektista on tehty dokumenttielokuva, jonka traileri saa MP 14 –näyttelyssä ensi-iltansa. Traileri on nähtävissä Suzukin osastolla.