Johann Zarcon romahduksen syy selvisi: ”On syytä olla iloinen”

Zarco paljasti, että syy kahdeksannelle sijalle romahtamiseen oli eturenkaassa.

”Minun on oltava ihan tyytyväinen. Oli hienoa johtaa kilpailua niin pitkään. Kaikki oli kontrollissa, tosin vauhti ei ihan riittänyt muilta karkaamiseen. Jossain kierroksilla 8 ja 9 aloin tuntea eturenkaassa jotakin outoa. Huolestuin hiukan, mutta ajattelin, että ehkä muillakin oli samanlaisia ongelmia”, Zarco selitti.

”Viisi kierrosta ennen maalia ongelma kuitenkin paheni. Kun minua alettiin ohitella, en pystynyt laittamaan lainkaan vastaan. Pyörä liukui aivan liikaa. Melkein ajoin kolarinkin. Yritin vain hengittää rauhallisesti ja pitää sijoitukseni, mutta vauhti vain heikkeni koko ajan.”

Kahdeksas sija ei ollut tietenkään sitä, mitä Zarco odotti paalupaikan jälkeen.

”Olin maalissa kahdeksas teknisen ongelman kanssa. Mielestäni siitä on syytä olla iloinen. Tämä viikonloppu ja kilpailu osoitti, että kun ongelmia ei tule, voin taistella voitosta joka kilpailussa.”
 

Uusin numero