Johann Zarco jo positiivisempana KTM:stä: ”Olemme saamassa palasia kasaan – pyörän ehdoton vahvuus on moottori”

Valenciassa entinen Yamaha Tech 3:n kuljettaja manaili rajusti; hän oli olettanut KTM:n pyörän olevan paljon parempi, mitä testit paljastivat. Pettymys oli suuri.
Vaikka ero kärkeen oli melkoinen Jerezissäkin, Zarco oli tyytyväisempi.

”Olemme saamassa palasia kasaan. Valenciaan verrattuna kontrolloin pyörää paljon paremmin. Etenkin etupään kontrolli oli paljon parempi, joten pääsin mutkista lujempaa ja varmemmin ulos. Uskon, että pystyin nyt myös antamaan tiimille paljon parempaa palautetta”, Zarco kertoi.

“Otin juuri sen askeleen, mitä odotinkin. Pysytin käyttämään selvästi paremmin pyörän hyviä puolia. Itseluottamukseni kasvoi, samoin luottamus pyörään. Silloin on paljon helpompi keskittyä vain ajamiseen ja esimerkiksi omaan ajoasentoon ja liikkumiseen.”

Zarcon kierrosajat olivat silti edelleen melko vaisuja, ero kärkeen oli 1,9 sekuntia.

”Pääasia on nyt tunne siitä, että etenemme parempaan suuntaan. Kierrosajat olivat yhä hitaita, mutta silti Jerez oli positiivinen kokemus. Ero pitää saada puristettua mahdollisimman pian sekuntiin tai jopa sen alle.”

Ranskalainen kertoi myös ajaneensa edelleen Pol Espargaron perussäädöillä.

”Nyt oli tärkeintä sopeutua pyörään Yamahan pyörän jälkeen. Oli parempi mennä Polin säädöillä, koska hän on ajanut niillä nopeasti. Jos olisimme lähteneet säätämään liikaa, olisimme voineet mennä ihan väärään suuntaan. Tarvitsemme toki aikaa, mutta koko paketti oli jo nyt parempi. Pyörän ehdoton vahvuus on moottori. Se tuntuu mutkista ulostuloissa todella hyvältä, vaikka mutkan hiukan missaisikin. Kun saamme muita asioita parempaan kuntoon, saamme takuulla entistä enemmän irti myös moottorista”, Zarco kertoi.
 

Uusin numero