Johan Zarco haluaa ottaa KTM:n haltuun omalla tavallaan: ”En aio todellakaan muuttaa ajotyyliäni”

Zarcon kauden jälkeiset testit eivät sujuneet kummoisesti. Valenciassa hän kolaroi kahdestikin ja Jerezissä oli tyytyminen häntäpään sijoituksiin.

Silti Zarco on sitä mieltä, että hänen ajamisensa Jerezissä kehittyi. Hän pystyi toisissa testeissä sopeutumaan pyörään paremmin ja se myös toimi Zarcon mukaan paremmin.

Zarco ammentaa voimaa siitä, että Jorge Lorenzokin tuskaili pitkään Ducatilla kunnes alkoi yhtäkkiä viime kaudella voittaa muuttamatta omaa ajotyyliään.

”On muistettava, mitä Lorenzo teki Ducatilla. Hänellä meni pitkään sopeutua pyörään; mutta sitten hän alkoi voittaa. Kaiken avain on, että löytää ajamalla sen oikean fiiliksen pyörästä”, Zarco sanoo.

”Pidän mieleni hyvin avoimena oman sopeutumiseni suhteen. Pyrin pääsemään hiljalleen sinuiksi pyörän kanssa ja löytämään sen parhaat puolet. Jos myös tiimi ymmärtää tämän, olemme vahvoilla ja se tulee maksamaan itsensä takaisin.”

Zarco on vakuuttunut siitä, ettei hänen ole syytä alkaa jäljitellä tallikaverinsa Pol Espargaron aggressiivista ajotyyliä.

“Minun on jatkettava omalla tyylilläni ja löydettävä sitä kautta vahvuudet, koska ajotyylini ei ole lainkaan samanlainen kuin Polilla. Olen kyllä tarkkaillut hänen ajamistaan ja poiminut sieltä muutamia yksittäisiä asioita, mutta en todellakaan ala kopioida häntä. Tiedän, että oma pehmeä ajotyylini on joka tapauksessa erinomainen myös tällä pyörällä”, Zarco sanoo.

Ensi kausi on Zarcolle ensimmäinen tehdaskuljettajana. KTM:kin aloittaa vasta kolmannen kautensa MotoGP:ssä, joten töitä on todella paljon.

”Meillä on todella paljon asioita, joita tällä hetkellä kokeilemme ja yritämme ymmärtää. Tech3:lla kokeilimme aina vain muutamia uusia juttuja, se oli siinä mielessä yksinkertaisempaa. Täällä informaatiota ja dataa tulee koko ajan, ne on vain pystyttävä sulattamaan ja ymmärtämään. KTM:llä on todella paljon työntekijöitä, mutta silti juuri kuljettajan pitää pystyä kasvamaan ja löytämään se oikea tunne. Vain sitä kautta on mahdollistaa ymmärtää kaikki asiat ja antaa hyvää palautetta tiimille pyörästä.”
 

Uusin numero