Japanin GP:n uudessa aikataulusuunnitelmassa kolme eri vaihtoehtoa – aika-ajot kisapäivänä?

– Helikopteri on ollut valmiudessa torstaista lähtien, mutta se ei ole voinut lentää sään vuoksi tuota kymmenen minuutin matkaa Motegiin. Olemme kartoittaneet useita muita vaihtoehtoja, mutta niitä ei ole olemassa. Helikopteri on ainoa takuu siitä, että mahdollisesti vakavasti loukkaantunut kuljettaja saadaan siirrettyä riittävän nopeasti sairaalahoitoon, sanoo kilpailun johdon nyörejä käsissään pitävä Mike Webb.

MotoGP-sarjaa hallinnoivan Dornan palveluksessa olevan Webbin mukaan helikopteri tuodaan rata-alueelle tavalla tai toisella, vaikka sumu haittaisi vielä lauantainakin.

– Helikopteri puretaan, kuljetetaan maanteitse Motegiin ja kootaan uudelleen täällä.

Kilpailun johto vakuuttaa, että se on sitoutunut viemään Japanin GP:n läpi – vaikka sitten yksipäiväisenä.

Uuden aikataulun osalta on valmisteltu kolme erilaista, eli A-, B, ja C-suunnitelmat kauden toiseksi viimeisen MM-osakilpailun läpiviemiseksi.

Ja näin se menee.

* Suunnitelma A: Mikäli lauantaina aamulla on mahdollista ajaa, niin kaikkien luokkien harjoitukset venytetään mahdollisimman pitkäkestoisiksi, jonka jälkeen siirrytään normaaliin aikatauluun iltapäivän ja sunnuntain osalta.

* Suunnitelma B: Mikäli lauantaina aamulla ei voida ajaa, niin iltapäivällä pyritään ajamaan mahdollisimman pitkäkestoiset harjoitukset. Tässä tapauksessa aika-ajo siirtyisi ajettavaksi kisapäivänä sunnuntaina. Sunnuntaiksi Motegiin on luvattu tuntuvasti parempaa säätä.

* Suunnitelma C: Mikäli lauantaina ei pystytä ajamaan lainkaan, niin sunnuntain ”raskaaseen” aikatauluun pyritään sijoittamaan aika-ajojen ja kilpailujen lisäksi edelleen myös harjoitusjaksoja.

– Kaikki riippuu tästä eteenpäin säästä ja milloin pystymme aloittamaan päivän. Myös lauantaiksi on luvassa sadetta, joskin sen pitäisi laantua iltapäivällä. Joustavien aikataulujen lähtökohta on se, että kaikille kolmelle luokalle pyritään järjestämään niin paljon rata-aikaa kuin mahdollista. MotoGP-luokalle on suunnitelmissa normaalin 45 minuutin sijaan 75 minuutin mittainen tai mahdollisuuksien mukaan vieläkin pitempi harjoitussessio. Pyrimme jatkamaan päivää päivää niin pitkälle, kun valoisuutta riittää, tähdentää Webb.

Yksi mahdollisuus on myös se, että kilpailu ajetaan vasta maanantaina. Webb ei tosin ainakaan tässä vaiheessa kelpuuta tuota vaihtoehtoa valikoimiinsa.

 

Uusin numero