Jääradan kerhojoukkueiden SM-paremmuus ratkaistu

Jääradan kerhojoukkueiden SM-kisa ajettiin 15.3. Iisalmessa. Poroveden Vauhtikisassa kovimmasta vauhdista vastasivat Ville Jauhiainen, Kari Vehniäinen ja Erkki Silvasti keräten viidestä lopputuloksiin lasketusta suorituksesta vain 7 sijoituspistettä. Toiseksi tulivat Valkeakosken Moottorikerhon Mikko Mononen, Vesa Kallio ja Hannu Kallio 11 pisteellä. Pronssi vietiin Jyväskylään Asseri Kingelinin, Joonas ja Jussi Huuskosen toimesta 21 sijoituspisteellä.

Sääntöjen mukaan kerhojoukkueiden Suomen Mestaruus ratkaistaan yhdessä kilpailussa seuraavasti: joukkueeseen kuuluu kolme ajajaa, JR1-, JR2- ja JR3 -luokan ajaja. Kukin luokka starttaa omana lähtönään kaksi kertaa, näin joukkueelle tulee kuusi suoritusta, joista viisi parasta huomioidaan joukkueen tulokseksi. Se joukkue voittaa, jolla on vähiten sijoituspisteitä, eli eniten parhaita eräsijoituksia.

Mikäli joukkueen ajaja ei starttaa erään tai keskeyttää erän ajettuaan alle kaksi kierrosta, merkitään se ”nollaeräksi”. Muutoin ajajalle on aina merkittävä erätuloksiin sijoitus. Lopputuloksissa sijoittuvat
korkeammalle joukkueet joilla ei ole nollaeriä, seuraavaksi joukkueet joilla on yksi nollaerä, jne. Tasapisteiden sattuessa ratkaisevat erävoitot, toiset sijat jne. Mikäli eroa ei näin saada, ratkaisevat joukkueiden kuudennet suoritukset.

Uusin numero