Marquezin, 21, ilmiömäisen vauhdin, taidon ja uusien asioiden nopean omaksumisen tuntien Argentiinan valloitusta voidaan pitää hyvinkin todennäköisenä.
Pikemminkin on yllätys, jos joku muu kuin Hondan jalokivi Marquez loistaa sunnuntaina korkeimmalla korokkeelle.
– Rata tulee olemaan uusi pääosin meille kaikille. Muutama kuljettaja kävi siellä viime vuonna, mutta olosuhteet eivät olleet silloin parhaat mahdolliset, joten he pääsivät ajamaan vain rajoitetun määrän kierroksia, muistuttaa Marquez.
Marquez omaksui viime vuonna edellisen osakilpailun estradin, eli Austinin Circuit of the Americas-radan todella nopeaan tahtiin. Marquez poimi vajaat kaksi viikkoa sitten COTA:lta toisen voittonsa, joka ei jättänyt jossitteluille sijaa. Marquezin ylivoima oli musertavaa ja jopa masentavaakin.
Ennusmerkit viittaavaat siihen, että Marquez on kuin kotonaan heti kättelyssä myös 4806 metrin mittaisella Termas de Rio Hondolla. Rata valmistautui vuonna 2008 ja sitä uudistettiin merkittävästi neljä vuotta myöhemmin.
Argentiinassa oli määrä ajaa MM-pisteistä jo viime kaudella, mutta vielä silloin politiikka ajoi urheilun edelle.
– Odotan innolla ensimmäistä vierailua uudella radalla ja samalla sikäläisten fanien tapaamista. Tavoitteeni on pitää yllä sitä samaa virettä, joka minulla on ollut päällä kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa, linjaa Marquez.
Pedrosa on tehnyt
kotiläksyt huolella
Marquezilla on Qatarin ja Austinin jäljiltä plakkarissaan siis täysi 50 pisteen potti.
Austinissa tuplavoiton Hondalle varmistanut tallikaveri Dani Pedrosa tulee 14 pisteen päässä. Yamahan Valentino Rossi on kolmantena 28 pisteellä.
– Odotan Austinin jäljiltä jo malttamattomana pääsyä opettelemaan uutta rataa perjantain ensimmäisistä vapaista harjoituksista alkaen. Minulla ei ole paljoakaan tietoa radasta, mutta olen pyrkinyt tekemään kotiläksyni mahdollisimman hyvin muun muassa videoiden muodossa, kertoo Pedrosa.
– Niin, ja tämä on minulle yleensäkin ensimmäinen visiittini Argentiinaan. Odotan siinäkin mielessä innolla tulevaa, huikkaa Pedrosa.
Marquezin manageri Alzamora ajoi
Argentiinassa MM-kultaa 1999
Argentiinassa ajettiin ratamoottoripyöräilyn GP-sarjan MM-pisteistä viimeksi vuonna 1999, jolloin näyttämönä toimi Buenos Aires.
Hondan kantilta katsottuna tuon kisan tekee mielenkiintoiseksi se, että Marquezin manageri ja Moto3-luokan tehdastiimiä päälliköivä espanjalainen Emilio Alzamora kruunattiin silloin 125-kuutioisten maailmanmestariksi.
Alzamora jätti nimensä historiankirjoihin myös siinä mielessä, että hän saavutti mestaruuden voittamatta kauden aikana ainuttakaan MM-osakilpailua.
Alzamoralle pisteellä taipunut italialainen Marco Melandri ja japanilainen Masao Azuma vetelivät silloin viisi voittoa mieheen.