ICE1RACING-junioritiimiin viisi suomalaista kuljettajaa

ICE1RACING vahvisti tukeaan suomalaisille julkistamalla junioritiiminsä kaudelle 2012. Kawasaki-pyörillä kilpailevan tiimin kuljettajiksi nimettiin Niko Koskela, 20, Teemu Lehtinen, 17, Jami Numminen, 16, Joni Numminen, 13, ja Roni Kytönen, 12 .

ICE1RACING- motocrosstiimin  tavoitteena on pyrkiä antamaan mahdollisuuksia nuorille lahjakkuuksille ja nostaa suomalaisen motocrossin tasoa mahdollisuuksien myötä. Tiimi on tukenut suomalaisia motocrosskuljettajia kaudella 2011 ja mahdollistanut uusien nimien nousun MM-sarjaan.

– Haluamme antaa mahdollisuuden nuorille kuljettajille kokeilla siipiään. Juniorikuljettajamme osallistuvat osittain samoihin treeneihin yhdessä pääkuskiemme kanssa ja näin mahdollistamme testiympäristön, joka muutoin olisi heille kallis investointi, selittää tallipäällikkö Kari Tiainen.

Entinen enduron maailmanmestari Vesa Kytönen jatkaa hyviä otteitaan juonioritiimin keulassa myös seuraavalla kaudella ja ottaa vetääkseen viisi lahjakasta kuljettajaa, jotka kisaavat kansallisella tasolla omissa luokissaan ja täydentävät tarvittaessa tiimin pääkuljettajia.

– Kilpailukaudella tuemme juniorikuljettajia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Niko ajaa SM-sarjassa MX1-luokassa, mutta samalla hän pystyy meidän kauttamme osallistumaan muutamiin MX3-luokan osakilpailuihin MM-sarjassa. Samoin Teemun tavoite on kiertää SM MX2-luokan lisäksi ensi kaudella myös koko EMX2-sarja. Junioritiimimme vanhemmat kuljettajat ovat myös tiimimme ns. varakuljettajia ja tarvittaessa pääsevät myös kokeilemaan taitojaan MM-sarjan MX1-luokkassa,  jatkaa Tiainen.

Nuorempien kuljettajien tavoitteet ovat vielä kansallisella tasolla. Jami Numminen osallistuu SM-sarjassa MXJ-luokkaan, joka toimii ponnahduslautana MX2-luokkaan ja sitä kautta EMX2-sarjaan. Tiimin nuoremmat juniorit Joni Numminen ja Roni Kytönen kilpailevat 12-16 -vuotiaiden junioreiden motocrossin C/A -luokan Suomen Cup -mestaruudesta.

ICE1RACING juniorikuljettajien kilpailunumerot kaudella 2012:

Niko Koskela #300
Teemu Lehtinen #123
Jami Numminen #400
Joni Numminen #100
Roni Kytönen #91