Hurja huhumylly velloo Espanjassa: Lorenzo siirtyy Ducatille 2015

Kieltämättä epäilyttävältä vaikuttavan uutisen räväytti eetteriin radioasema Onda Cero, jonka mukaan MotoGP-luokan maailmanmestaruudet vuosina 2010 ja 2012 Yamahalla saavuttanut Lorenzo, 26, olisi jo solminut esisopimuksen Ducatin kanssa.

Kohusiirron merkittävä taustahahmo olisi Aprilialta viime vuoden puolella Ducatin MotoGP-pomoksi siirtynyt italialainen Gigi Dall'Igna.

Dall'Igna ja Lorenzo ovat toki tehneet ennenkin tiivistä ja menestyksekästä yhteistyötä, kun espanjalainen voitti vuosina 2006 sekä 2007 silloisen 250-kuutioisten luokan maailmanmestaruudet Aprilialla kilpaillessaan.

Lorenzo on kieltäytynyt aiemmin
Ducatin rahakkaasta tarjouksesta

Onda Cero väläyttelee samalla tuhtia palkankorostusta Lorenzolle.

Audin omistuksessa oleva Ducati kuittaisi uudelle ässälleen kaudesta noin 15 miljoonaa euroa, eli saman verran, jonka se lapioi taannoin italialaisen Valentino Rossin tilille.

– Ihanko totta? No sittenhän meidän pitää ottaa ehdottomasti myös hallitseva maailmanmestari Marquez (Marc). Silloin meille jäisi vielä vähemmän rahaa pyörän kehitystyöhön, Ducatin toimitusjohtaja Claudio Domenicali kuittaa Lorenzon siirtohuhun erityisesti palkan osalta.

Rossin kahden kauden pesti Ducatilla jäi tunnetusti muilta osin varsin vaatimattomaksi. Kylmä tosiasia on se, että Ducatilla on menestynyt nykymuotoisessa MM-sarjassa vain australialainen Casey Stoner, joka ajoi merkille maailmanmestaruuden kaudella 2007.

Perjantaina Jakartassa Yamahan ensi kauden värityksen julkistavien Lorenzon ja Rossin sopimukset päättyvät tähän vuoteen.

Lorenzoa on houkuteltu ennenkin niin Ducatille kuin Hondallekin, mutta mies on pysynyt uskollisena Yamahalle. Lorenzo on moneen otteeseen korostanut, että hän haluaisi ajaa uransa loppuun asti Yamahalla. Samaa on kuultu myös Rossin suusta.

– Jos Yamaha toimittaa minulle riittävän kilpailukykyisen pyörän, niin en näe jatkosopimukselle mitään esteitä. Toisaalta myös muut vaihtoehdot on tietenkin pidettävä avoinna, viime vuonna MM-hopealle päätynyt Lorenzo pyöritteli taannoin.

Ducatin tehdastiimin nykyisinä kuljettajina kilpailevat italialainen Andrea Dovizioso ja hänen rinnalleen Yamahan satelliittitiimistä siirtynyt britti Cal Crutchlow.

Uusin numero