Huippukuskit kisaavat Nummisissa

Numibian voitosta ovat kilpailemassa mm. viisinkertainen enduron maailmanmestari Samuli Aro, joka ajaa kilpailun pääyhteistyökumppanin Ykkös-MP:n tiimissä.
Kisan ja luokkiensa voitosta kilpailevat myös viime kauden A-avoimen suomenmestari Oskari Kantonen, A-125 luokan suomenmestari Riku Nikander ja hopeamitalisti Pentti Nurminen sekä vuoden 2009 A-2504t -luokan suomenmestari Jari Mattila.
Lisäksi mukana on joukko nopeita nuoria ja myös kokeneita kuljettajia, jotka voivat muotoilla tulosluetteloa yllättävälläkin tavalla. Paluuta tekevä vuoden 2004 suomenmestari Mikko Tontti voi olla yksi heistä.

Nopeimmat luokat ja luokkien nopeimmiksi arvioidut kuljettajat ovat sijoitettu lähtöluettelon alkupäähän, jotta reitillä syntyisi mahdollisimman vähän ohittamisen tarvetta.

Numibia Snow Enduro on tänä vuonna Veteraanien Suomen Cup -osakilpailu. Veteraanit ovat endurosta puhuttaessa varsin vauhdikasta ja vetreää väkeä; V40 -luokan kärkikuljettajat eivät juuri A-luokan vauhdista jää. V40 -luokan kärkisijoista ovat kamppailemassa mm. Sasu Enjala, Jukka Aures, Juha Puotsaari, Sami Salonen, Tapio Koivusaari ja Karri Tikkanen.
V50 -luokan todennäköisiä mitalikamppailijoita ovat Kaj Tötterman, Hannu Leppänen, Petri Koskinen, Antti Myllymaa ja Kari Mäiseli. V40 luokassa kuljettajat ovat tänä vuonna 40 vuotta täyttäviä tai täyttäneitä ja V50 -luokassa vastaavasti 50 -vuotiaita ja siitä ylöspäin.

Jo 19. kerran ajettava Numibia Snow Enduro on jälleen talvikauden suosituimpia kilpailuja. Mukaan ilmoittautui määräaikaan mennessä 285 kilpailijaa. Kilpailun arvostuksesta kertoo suuri ja vaikuttava osallistujajoukko. Kilpailu on nimensä veroinen tänäkin vuonna, lunta riittää. Runsaasta lumesta huolimatta Numibiassa on kaikki valmiina talven suurta endurojuhlaa varten.

Kilpailun pääyhteistyökumppani Ykkös-MP haluaa kannustaa kilpailu-uraansa alkupäässä olevia kuljettajia tarjoamalla erikoispalkinnon C-luokan nopeimmalle kuljettajalle. Katsojille riittää nähtävää kun mukana on vasta endurouraansa aloittelevia kuljettajia, enduron huipputasolla ajavia sekä miltei kaiken kokeneita veteraani-luokan kuljettajia.

Lisätietoa kilpailusta, mm. ajo-ohjeet yleisö-maastokokeille ja kilpailukeskukseen löytyy kilpailun sivuilta, alla olevan linkin kautta.

Tiedote: smlenduro.fi tiedotus

Uusin numero