Huikea päätöskierros Australiassa: Lorenzo kavensi Rossin pistejohtoa mestaruustrillerissä – Marquezille voitto

Kauden 16. MM-osakilpailu huipentui hurjaan viimeisen kierroksen vääntöön.

Lorenzo näytti painelevan jo voittoon, kunnes paalupaikkamies Marc Marquez taikoi jostain esiin kuin täyden uuden vaihteen.

Marquez ohitti Lorenzon pari mutkaa ennen ruutulippua ja tuuletti riehakkaasti voitto 0,249 sekunnin erolla espanjalaiseen maanmieheensä. Marquez ei ollut ennen pystynyt kuninkuusluokan voittoon Phillip Islandin 4,4 kilometrin mittaisella radalla.

– Kisassa nähtiin lukuisia ohituksia ja pyöräni käyttäytyi välillä vähän rauhattomasti. Päätin kuitenkin pistää 100 prosenttia peliin kahdella viimeisellä kierroksella ja onnistuin. En tosin uskonut saavuttavani Jorgea, myönsi Marquez onnensa kukkuloilla.

Kilpailun alkupuolella lokinkin miltei silmilleen saanut Ducatin Andrea Iannone ja Rossi puolestaan muodostivat vastaavan taisteluparin kolmannesta sijasta.

Italialaiset ohittelivat toisiaan päätöskierroksen tiimellyksessä katteetkin kolisten, kunnes kovan suoranopeuden omannut Innone ratkaisi pelin edukseen loppukiihdytyksessä.

Iannone jäi voittajasta 0,930 ja Rossi 1,058 sekuntia.

– Olen todella iloinen ja ylpeä tästä sijoituksesta. Taistelin tänään MotoGP-luokan ehdottoman parhaimmiston kanssa, pudotteli mahtavan kisan ajanut Iannone.

Iannone keräsi kehut ja myös kiitokset Lorenzolta.

– Olin siinä mielessä onnekas, että Andrea pystyi kukistamaan Valentinon. Olihan tuo viimeinen kierros aivan uskomaton. Odotin, että pystyn pitämään Marcin takanani, mutta hän oli lopussa sittenkin liian vahva.

Kärkinelikko erottui selvästi muista. Japanin GP:n voitto vyöllään Australiaan saapunut Marquezin tallikaveri Dani Pedrosa päätyi viidenneksi 5,062 sekuntia voittajasta.

Kausi jatkuu ensi viikonvaihteena Sepangin radalla Malesiassa. Viimeinen osakilpailu odottaa vuoroaan perinteisesti Valenciassa 8. marraskuuta. Jaossa on siis vielä 50 pistettä.
 

Viimeisin numero