Hondan tiimipäällikkö yllättää: “Marc Marquezilla on vielä paljon opittavaa”

Puig ylistää Lorenzon ajamista ratkaisevassa kilpailussa Andrea Doviziosoa vastaan.

”Marc ajoi Japanissa todella järkevän kilpailun. Ei mestaruuden voittaminen koskaan helppoa ole, mutta tiesimme, että hän voisi pystyä siihen. Marcin taktiikkaa pysyä Dovizioson takana pitkään oli tismalleen oikea. Tämä on hänelle ja koko Hondalle loistava saavutus”, Puig sanoi.

”Marc ei ole mikään varmistelija, joten ajattelimme, että hän yrittää voittaa kilpailun. Hän on kasvanut paljon kuljettajana ja jatkaa edelleen oppimistaan.”

Vaikka espanjalaisella on jo viisi MotoGP-mestaruutta, Puig uskoo, että parantamisen varaa on vieläkin.

”Mielestäni hänellä on vielä paljon opittavaa, hän pystyy ottamaan vielä askeleen eteenpäin. Hän on nyt jo erittäin korkealla tasolla, askeleen tai jopa kaksi muita edellä. Mutta kuten sanoin, hänellä on vielä parannettavaakin”, Puig toteaa.

Vaikka kuljettajien mestaruus varmistuikin, valmistajien mestaruus on vielä auki. Honda johtaa nyt Ducatia 47 pisteellä. Mestaruuden varmistaminen on mahdollista jo viikonloppuna Australiassa.

”Menemme Phillip Islandille erittäin motivoituneina. Se on hyvin vaikea rata, eikä siitä helppoa tule. Tavoitteemme on kuitenkin varmistaa siellä valmistajien mestaruus”, Puig sanoo.

Mestaruus varmistuu, jos Honda saa Australiasta neljä pistettä enemmän kuin Ducati. Jos niin käy, vain tiimien mestaruus on edelleen auki. Repsol Honda johtaa Movistar Yamahaa 51 pisteellä ja jaossa on vielä 135 pistettä.
 

Uusin numero