26 huhtikuun, 2024
Hauskuus. Se on sana, joka toistuu Hondan CBR 500 R:n ja CB 500 F:n koeajoa edeltävässä pressitilaisuudessa. Hondan uusien A2-luokan pyörien suunnittelussa kuulemma keskityttiin tekemään niistä hauskoja ajaa. Paperilla ei vaikuta kovin hyvältä. Alle 50 hevosvoimaa ja parisen sataa ajovalmista kiloa. Tehoahan pitäisi olla vähintään kolminkertaisesti ja painoakin parikymmentä kiloa vähemmän, eikö vaan?
Honda on ainoa valmistaja, jonka mallistosta löytyy nimenomaan A2-luokkaan kehitettyjä pyöriä. Itse asiassa malleja on kolme, ne kaikki jakavat saman moottorin ja perusrakenteen. CB 500 F muistuttaa voimakkaasti CB 1000 R:ää, CBR 500 R puolestaan vaikuttaa pesussa kutistuneelta Firebladelta ja CB 500 X on pienempi vedos Crosstourerista. Näistä kahta ensimmäistä saatiin koeajaa Katalonian auringon alla.
Malleista löytyy sama 2-sylinterinen, 471-kuutioinen rivimoottori. Täysin uuden moottorin kehitystyön lähtökohtana oli 35 kilowatin teho, joka puolestaan määritti moottorin muut ominaisuudet sylinterimitoista alkaen. Moottori jäykistää teräsputkirunkoa kiinnittymällä siihen tavanomaisesta poiketen neljästä kohtaa. Moottorin ulkonäköön kerrotaan kiinnitetyn huomiota ja se on jätetty myös katetussa versiossa näkyville. Voimanlähteen ulkomuodon on tarkoitus muistuttaa sukulaisuudesta Firebladeen, samoin kuin kauniiden Y-puolaisten vanteiden.
Sanonta ”yksinkertainen on kaunista” pätee pikku-Hondien alustaan ja jarruihin. Edessä sekä jarrukalusto että haarukka ovat perinteistä mallia. Ensin mainitun virka on suotu yhdelle 320-milliselle levylle ja 2-mäntäiselle satulalle, jälkimmäinen on puolestaan mitaltaan 41-milliä. Takapäässäkään ei pyörää keksitä uudelleen, palkkihaarukan liikkeitä vaimentaa monoiskari pro-linkin välityksellä ja 240-millistä levyä puristaa yksimäntäinen jarrusatula. Ainoa säätö on takapään esijännitys. Simppeliyden rikkoo ainoastaan viimeistä huutoa oleva ABS-järjestelmä, jonka kerrotaan kasvattavan pyörän painoa vain kahden kilon verran.
Maantielle siirryttäessä saan aluksi käskytettäväkseni leveällä ja suoralla tangolla varustetun F-mallin. Matkalla vuoristoteille ajamme hetken kaupungissa, missä F vakuuttaa ketteryydellään. Pyörä on 192 kilon massastaan huolimatta uskomattoman kevyen tuntuinen sekä painoltaan että liikkeiltään. Pari kiloa painavampi CBR ei sekään ole suinkaan raskas tai kankea, mutta F tuntuu höyhenenkevyeltä.
Kapean pyörän 790-millin istuinkorkeuden ansiosta suurin osa kuljettajista yltänee vaivatta maahan. Toisaalta polvikulma saattaa muodostua tiukaksi pidemmille kuljettajille. F:n ajoasento on ryhdikäs ja leveä tanko tekee pyörän hallinnasta lastenleikkiä. R on varustettu korkeilla clip-oneilla, jotka tuovat kuljettajaa hieman eteen ja alas, mutta mistään todellisesta kyykystä ei voida puhua. Kompakti pyörä tuntuu kuitenkin katuajossa ahtaalta allekirjoittaneen 185-senttiselle varrelle.
Hallintalaitteet ovat tarkoituksenmukaiset ja laadukkaat. Täysin digitaalinen mittaristo on yllättävänkin selkeä, mutta valitettavasti valikkoa ei voi ohjata tangosta. Jarru- ja kytkinvivusta puuttuu etäisyyssäätö. Katettu R-malli antaa luonnollisesti paremman suojan moottoritienopeuksissa, mutta myös F:n tuuliohjain on toimiva.
Kaksimukinen moottori on luonteikas ja antaa pyörälle mukavan suorituskyvyn laillisissa katunopeuksissa. Tasapainoakseli hoitaa hommansa hyvin ja häiritseviä värinöitä ei oikeastaan ilmene. Myös polttoaineensyöttö on pääosin tehtäviensä tasalla, ainoa kauneusvirhe on matalammilla kierroksilla tapahtuva nykäisy siirryttäessä moottorijarrutukselta vedolle. Erityismaininnan ansaitsee pituudeltaan järkevä kaasukahvan liike. Vaihteisto toimii hondamaisen hyvin ja välitykset ovat toimivat.
Mutkateillä molemmat pyörät ovat suorastaan hysteerisen hauskoja, eivätkä riittävän syheröisellä pätkällä juurikaan hävinne supersporteille. R-mallia päästiin kokeilemaan myös Parcmotor Castellolín radalla, ja siellä nopeutta rajotti eniten ensiasennusrenkaiden (Metzeler Roadtec) heikko pito ja tuntuma. Alustat toimivat vaihtelevassa ajossa vaihtelevalla tienpinnalla hyvin ja tasapainoisesti, eikä säätöjä jää kaipaamaan. Jarrut vakuuttavat sekä tehollaan että erityisesti tuntumallaan. Myös ABS:n toiminta välittyy kuljettajalle hyvin.
Hondan 500-kuutioiset ovat erittäin miellyttäviä tuttavuuksia, ja ne osoittavat, että pienitehoinen ei välttämättä ole synonyymi tylsälle. Vaikka pyörät ovat hyvin samanlaisia, ovat ne selvästi eriluonteisia ja molemmat hauskoja omalla tavallaan. Ajo-ominaisuudet ovat viihdyttävät ja suorituskykyä on riittävästi kuljettajan hauskuuttamiseen. Kun yhtälöön lisätään edullinen ostohinta ja matalat käyttökustannukset, en olisi lainkaan yllättynyt, jos pyörät löytäisivät kuljettajia myös ison A-kortin omistajien joukosta.
Vihaan sydämestäni käsitettä ”järkipyörä”, mutta nyt ei voi mitään. Näissä pyörissä on järkeä.
Teksti: Petri Suuronen Kuvat: Honda
