Himmaselta hävisivät jarrut MM-trialissa

Italialaistiimin Beta-pyörällä kilpaileva Himmanen sijoittui Barziossa 14:nneksi, mikä toi hänen tililleen kaksi MM-pistettä.

– Päivään mahtui kaikenlaista ylimääräistä ohjelmaa ja huonoa onneakin. Pyörästä hävisivät jarrut muutaman kerran ja toisaalta pudottelin harmittavasti lähellä olleita jaksomerkkejä, mikä sitten kostautui kylmästi tuloksessa.

Himmanen lähti kisaan oikean käden olkapää puudutettuna.
– Olkapäässä on lihasrevähtymä ja se oli vähän huonompi kuin lauantaina ajetussa EM-osakilpailussa. Ei se kuitenkaan ajosuoritusta haitannut, korosti Himmanen.

Barziossa voiton taiteili tililleen pitkälti toisen kierroksen ansiosta espanjalainen GasGas-kuljettaja Adam Raga. Raga pystyi pitämään takanaan Montesalla kilpailevat, japanilaisen Takahisa Fujinamin ja maanmiehensä Toni Boun.

Hallitse mestari Bou johtaa edelleen MM-sarjaa 14 pisteen turvin Ragaan nähden. Fujinami on jäänyt kärjestä jo 50 pistettä. Himmasen 12 pistettä riittävät 13. sijaan.

Seuraava MM-osakilpailu odottaa vuoroaan ensi sunnuntaina Andorrassa. Kauden kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan syyskuussa Espanjassa ja Ranskassa.

– Andorra jää minulta väliin, mutta Espanjaan ja Ranskaan on tarkoitus lähteä, suunnitteli Himmanen.

Barzio, Italia.
Trialin 8/11 MM-osakilpailu:
1) Adam Raga Espanja, GasGas 34, 2) Takahisa Fujinami Japani, Montesa 40, 3) Toni Bou Espanja, Montesa 48, 4) Dougie Lampkin Iso-Britannia, Beta 50, 5) Albert Cabestany Espanja, Sherco 51, 6) Jeroni Fajardo Espanja, Beta 55, …14) Henri Himmanen Suomi, Beta 133.

MM-pistetilanne:
1) Bou 152, 2) Raga 138, 3) Fujinami 100, 4) Cabestany 97, 5) Lampkin 93, 6) Fajardo 86, …13) Himmanen 12.

Seuraava osakilpailu: 28.6. La Rabassa, Andorra.

Uusin numero