Himmanen karsii trialin MM-kalenteriaan

– Alkukausi ei kulkenut osaltani riittävän hyvin MM-sarjassa ja päätin jättää Carlislen kilpailun väliin ja käyttää nekin matkapäivät harjoitteluun. Tämä ratkaisu sopi myös tiimilleni, kertoo toista kautta italialaisen Top Trial Teamin Beta-pyörällä kilpaileva Himmanen.

Himmanen ehti ajaa MM-sarjassa kauden kolme ensimmäistä kisapäivää Irlannissa ja Portugalissa. Hän poimi niistä yhteensä kymmenen pistettä, jotka riittivät siinä vaiheessa 12. sijaan.

– Japanin osalta lopullinen päätös odottaa vielä varmistumista, mutta on todennäköistä, että en aja kalenterissa olevia kahta kisapäivää Motegissa, kertoo ensi lauantaina 23.5. Jyväskylän SM-osakilpailuun osallistuva Himmanen.

Himmasen seuraavat kansainväliset kilpailut odottavat vuoroaan juhannuksen aikoihin Italian Barziossa, jossa ajetaan EM- ja MM-pisteistä.

Himmanen sijoittui kauden ensimmäisessä EM-osakilpailussa Portugalin Chavesissa yhdeksänneksi.