Hermunen MM-kenraalistaan: ”Parempi, että olisin jäänyt kotiin”

– Parempi, että olisin jäänyt kotiin, murahti Hermunen Viterbossa vetäistyn saapasmaan sarjan avauksen jälkeen.

MM-sarja käynnistyy jo ensi viikonvaihteena Espanjan Jerezissä.

– Tämä oli kauden ensimmäinen kisani, joten toivotaan nyt, että Jerezissä menee jo paremmin, tuumi TM:llä kisaava vuoden 2013 maailmanmestari.

Hermunen myönsi, että hän oli uusilla renkailla aikalailla hukassa sadekelillä ajetussa aika-ajossa.

Supermoton suomalaisvirtuoosi päätti lähteä ensimmäiseen erään sadekelin rengas edessä ja slics takana.

– Rata kuivui kuitenkin erän aikana silmissä, eikä ajamisesta tullut sitten enää mitään. Päätin keskeyttää.

Toiseen erään Hermunen otti terävän startin ja karautti kärkeen.

– Nukuin kuitenkin erän alkupuolella ja tipahdin neljänneksi. Sain lopussa sitten noustua vielä kakkoseksi.

Molempien erien voittoon TM:llä tykitti hallitseva maailmanmestari, ranskalainen Thomas Chareyre.

Uusin numero