Hellsten huimistelee Päitsillä

Husqvarnalla kilpailevan Hellstenin johtomarginaaliksi kirjattiin tarkalleen 3.13,86 kesäisen Päitsin lauantain 16 maastokokeen jälkeen.

Toiseksi illan pätkillä nousi kokenut Jari Mattila Hondallaan.

Mattila painui yöpuulle viiden sekunnin etu puolellaan vasta 18-vuotiaaseen Joni Kaivolaiseen, joka piti KTM:llään johtopaikkaa vielä kuuden maastokokeen jälkeen, ennen kuin Hellstenin hyökkäsi rajusti välittömästi Jämsän tauon jälkeen.

Lauantain neljänneksi kiireisin kuljettaja oli KTM:ää käskyttävä Toni Eriksson. Hän on tosin jäänyt kärjestä jo 4.19,01.

Voittoa puolustava Roni Nikander tulee kolhuistaan huolimatta sitkeästi viidententä 4.47,56 Hellstenin takana.

Markko Tarkkala painelee Betalla kuudentena ja Mikko Tontti Husqvarnalla seitsemäntenä. Kympin nipusta paikkansa ovat edelleen lunastaneet Jari Pulkkinen Hondalla ja Henri Himmanen Betalla.

Hellsten: ”Rento flow päällä”

Vantaalaisella Hellstenilla oli vastaavanlainen syke päällä vuonna 2011 kun hän nakutti enduron MM-sarjassa nuorten luokkavoittoja peräjälkeen ennen loukkaantumistaan. Junnukisojen näyttöjen perusteella TM palkkasi hänet aikuisten MM-sarjaan tehdaskuljettajaksi kaudeksi 2012.

– Nyt keskityn ajamaan vain Suomessa, mutta fiilis on tosiaan sama kuin vuonna 2011. Sellainen rento flow päällä, en kaatunut koko päivänä kertaakaan. Toivottavasti en kaadu myöskään huomenna. Minulla on ollut tosi kivaa ja huollossa mukava porukka tsemppaamassa. Pari sellaista pätkää oli, jotka olisi voinut jättää ajamatta. Esimerkiksi Oravasaari oli ihan trialia, Hellsten kertoo.

Hellsten kiittelee erityisesti keliä, pakkanen olisi hänelle myrkkyä, kun taas aurinkoinen plussakeli optimaalisin. Vantaalainen asetti ennakkotavoitteekseen luokkavoiton ja kaudelta SM-kultaa, mutta koskapa samasta tavoitteesta ajaa niin ikään A1-luokassa ajava Kaivolainen, tuli yleiskilpailun kärkisija haltuun kuin varkain.

Asikkalalainen Kaivolainen onnistui pitämään kakkossijan hyppysissä aina Heinolan motocrossradalla ajetulle maastokokeelle asti.

– Joni ajoi elämänsä vauhtia koko päivän, jossain kohti se alkaa syödä miestä. Viime vuonna Joni aloitti hyvin sunnuntain, joten kun ajaisi taas ensimmäiselle pätkälle pohja-ajan, niin olisi hyvä aloitus päivään. Ennakkoon ei mietitty yleiskilpailua, mutta tietysti nyt ajetaan podiumsijoista, Jonin isä Marko Kaivolainen ennakoi toista ajopäivää.

Mattila antaa jo tässä vaiheessa
täyden tunnustuksen Hellstenille

Mattila kävi valoisan ajan kissahiiri-leikkiä kolmannesta ja neljännestä sijasta Erikssonin kanssa, eikä osaa sanoa missä vaiheessa tilanne kääntyi hänen edukseen.

– Pimeä osuus ei ollut paha, heijastavat reittimerkit näki hyvin ja jouhevat pätkät sopivat hyvin pimeässä ajettaviksi. Nyt oli helpompaa kuin lumella ajettaessa. Itselläni tähtäin on Antissa, sija sijalta olen sitä tavoitellut. Annan kyllä täyden tunnustuksen Antille, jonka sijoitus oli minulle vähän yllätys, tosin ei kyllä ajotaitojen puolesta, Mattila toteaa.

– Huomenna Nuden (Nuuttila MK 18) ja Huhdanojan (MK19) jälkeen kilpailu ratkeaa. Jos Antilla on edelleen reilu johto, niin sitten on tyydyttävä siihen mitä päivä tarjoaa. Harmittaa kyllä se Haapajoen harhaantuminen, menetin siinä 20-30 sekuntia ja ajaminen sillä pätkällä katosi. Tällaisella kelillä, kun tuoretta jälkeä jäiseen maahan ei synny, pitäisi reittinauhan katkeamisen varalta olla varanauha vähän matkan päässä, Mattila harmittelee.

Kilpailu jatkuu sunnuntaina yötauon ja kesäaikaan siirtymisen jälkeen aamuyhdeksältä ja kärki saapuu maaliin Vantaalle noin puoli neljän maissa.

79. Päijänteen Ympäriajo.
Yleiskilpailun tilanne 16/24 MK:n jälkeen:

  1. Antti Hellsten VMK, Husqvarna 3.33.03,12     
  2. Jari Mattila RiMPKK, Honda + 3.13,84
  3. Joni Kaivolainen HMK, KTM + 3.18,92
  4. Toni Eriksson HMK, KTM + 4.19,01
  5. Roni Nikander Roni NMK, KTM + 4.47,56
  6. Marko Tarkkala RiMPKK, Beta + 6.02,55
  7. Mikko Tontti SsMK, Husqvarna + 8.46,61
  8. Niki Ahola VMK, KTM + 11.13,02
  9. Jari Pulkkinen HlMK, Honda + 11.36,54
10. Henri Himmanen HMK, Beta + 12.02,30

SM1:
1. Antti Hellsten
2. Joni Kaivolainen
3. Joni Tuominen

SM2:
1. Jari Mattila
2. Roni Nikander
3. Niki Ahola

SM3:
1. Toni Eriksson
2. Marko Tarkkala
3. Mikko Tontti

U20:
1. Antti Hänninen
2. Antti Kujanpää
3. Eemil Helander

* Tulosseuranta:
http://fin-enduro.com/tulokset/paitsi14/

* Aikataulu (viitteellinen):
http://paijanne-enduro.fi/index.php/component/content/article?id=32

 

Uusin numero