Heinola houkuttelee suurta yleisöä alkusyksyn MM-enduroon

Suomalaisajajat ovat aina olleet pitelemättömiä kotimaaperällään ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, ratkaistaan Heinolassa useiden MM-mitalien kohtalo.

Yleisötavoitteena
15 000 katsojaa

Suomi on enduromoottoripyöräilyn mahtimaa, sillä suomalaiset ovat voittaneet eniten MM-mitaleja maan väkilukuun suhteutettuna. Suomalaiset lajin legendat, kuten Juha Salminen tunnetaan laajalti maailmalla. Enduro on myös saavuttanut vankan suosion kotimaisten moottoriurheilun ystävien joukossa. Viime vuonna Kotkassa ajettua International Six Days Enduroa seurasi paikan päällä arviolta yli 30 000 katsojaa.

– Enduron suosio näkyy sekä yleisö-, että harrastajamäärien kasvussa. Yleisötavoitteemme on 15 000 katsojaa, jonka uskomme toteutuvan helposti, Heinolan moottorikerhon puheenjohtaja Ville Valve kertoo.

– Kun kilpailuun odotetaan yli sataa osallistujaa, on kyseessä todellinen moottoriurheilun suurtapahtuma, jatkaa Valve.

Kilpailukeskus sijaitsee
Heinolan sydämessä

Suuri yleisömäärä jää tuskin pelkäksi haaveeksi, sillä Heinolassa endurosta tehdään aidosti yleisölaji.

Kilpailukeskus sijaitsee idyllisellä puistoalueella ydinkeskustassa. Maastokokeet ajetaan Heinolan motocrossradalla ja Lusissa, Hornetien varalaskupaikan viereisellä peltoalueella.

Uutena elementtinä Heinolassa nähdään perjantai-illan Supertesti. Motocrossradalla parikilpailuna ajettava

yleisöerikoiskoe avaa kilpailuviikonlopun vauhdikkaasti show-meiningin säestämänä. Endurokilpailun seuraaminen ei myöskään ole kustannuskysymys.

– Näissä kisoissa ei lippuhinnoista saa skandaalia, sillä tapahtuma järjestetään täysin vapaaehtoisvoimin. Lippu perjantain Supertestille maksaa vain kymmenen euroa ja lauantaina ja sunnuntaina tapahtumaan on yleisöllä vapaa pääsy, korostaa Valve.

Järjestäjä odottaa
tasaväkistä kilpailua

Noin 55 kilometrin mittainen vaativa kilpailureitti kulkee Heinolan keskustasta motocrossradan kautta pohjoiseen. Päivän aikana reitti kierretään sääolosuhteista riippuen kolme tai neljä kertaa, jolloin kilpailupäivälle tulee mittaa lähes kahdeksan tuntia.

Vaikka reitin varrelle mahtuu lukemattomia haasteita, ratkaistaan voittaja todennäköisesti vain muutaman sekunnin erolla. Kärkikuljettajat ovat äärimmäisen tasaväkisiä ja tekevät virheitä vain harvoin.

– Toivottavasti alkukautta hallinneet ranskalaiset joutuvat antamaan kotiyleisön kannustuksesta nauttiville suomalaisille sen verran periksi, että Heinolassa nähdään sinivalkoista väriä korkeimmalla korokkeella, toivoo Valve.