Hautamäki hurjin ”rautakenkä”

Kilpailuun oli ilmoittautunut 16 rautakenkää, joten se päästiin ajamaan täydellä taulukolla.

Ensimmäisenä luvassa oli 20 alkuerää, joiden jälkeen kaksi parasta pistemiestä suoraan finaaliin ja sijoille 3-6 sijoittuneet ratkaisivat viimeiset finaalipaikat semifinaalissa.

Alkuerien parasta vauhtia piti kotiradallaan edennyt Hautamäki ajaen kaikkien viiden alkueränsä voittoon.

Toinen suoraan finaaliin menijä oli Tero Aarnio, joka keräsi neljän erävoiton turvin 13 pistettä. Jari Mäkinen ja Nike Lunna keräsivät niinikään 13 pistettä, mutta jäivät erävertailussa semifinaaliin.

Myös viimeiset semifinaalipaikat ratkaistiin erävertailulla. Neljä kuljettajaa keräsivät yhdeksän pistettä, joista Jooa Partanen, sekä Janne Nyman pääsivät semifinaaliin. Marko Suojasen ja Mika Lopin jäädessä semifinaalin ulkopuolelle.

Semifinaali jouduttiin uusimaan, kun Nyman hylättiin ritsakosketuksesta ensimmäisellä yrittämällä. Toisella yrittämällä Lunna karkasi erän voittoon, mutta hänen takanaan käytiin kova kamppailu viimeisestä finaalipaikasta. Tuo taistelu kääntyi Mäkisen eduksi, Partasen tien noustessa tässä vaiheessa pystyyn.

Illan finaali puolestaan tarjosi loistavaa kilvanajoa, kun ensimmäisen kierroksen takasuoralla Hautamäki, Aarnio, sekä Lunna taistelivat aivan rinnakkain, Mäkisen seuratessa perässä.

Lunna ja Aarnio meinasivat kuitenkin finaalin edetessä kolaroida, joten Mäkinen tuli molemmista ohitse. Aarnio loukkasi tilanteessa sen verran itseään, että joutui jättämään leikin kesken.

Hautamäki karkasi finaalin ykköseksi Mäkisen onnistutta pitämään Lunna ruutulipulle asti takanaan.

Seinäjoella ajettiin myös 80-kuutioisten henkilökohtaista Suomen Cupia. Kisan ykköseksi kaasutteli Haapajärven Antti Vuolas, ennen toiseksi tullutta Niklas Säyriötä.

Timi Salonen sijoittui kolmanneksi ja finaalissa hylätyksi tullut Joni Laukkanen neljänneksi.

Mukaan kuului edelleen myös microspeedwaytä kolmen kuljettajan kilpailuna. Kilpailun voittoon kaasutti Seinäjoen Miko Antila ennen saman kerhon Pete Antilaa, sekä Mio Sillanpäätä.

500cc Seinäjoki speedway:
  1. Juha Hautamäki, SeMK 15+3
  2. Jari Mäkinen, HyMK 13+2+2
  3. Nike Lunna, KarMK 13+3+1
  4. Tero Aarnio, KMMK 13+R
  5. Jooa Partanen, KMMK 9+1
  6. Janne Nyman, HyMK 9+T
  7. Marko Suojanen, FMS 9
  8. Mika Loppi, SeMK 9
  9. Joni Keskinen, SeMK 8
10. Henri Ahlbom, FMS 6
11. Matias Mäenpää, VMK 5
12. Jiri Nieminen, SsMK 4
13. Aarni Heikkilä, HyMK 3
14. Jere Lehtonen, PMK 2
15. Niilo Vuolas, HjMK 1
16. Simon Finne, SeMK 0

80cc Suomen Cup:
  1. Antti Vuolas, HjMK 9+3+3
  2. Niklas Säyriö, VRT 8+2+2
  3. Timi Salonen, HyMK 9+2+R
  4. Joni Laukkanen, SeMK 7+3+d
  5. Arttu Pentimäki, SeMK 10+1
  6. Toni Hyyryläinen, HyMK 7+1
  7. Rasmus Finne, SeMK 7+R
  8. Jere Kristola, SeMK 3+0
  9. Roni Niemelä, SeMK 2
10. Nicklas Ågren, FMS 0

Microspeedway:
1. Miko Antila, SeMK 9
2. Pete Antila, SeMK 6
3. Mio Sillanpää, SeMK 0
 

Uusin numero