Haukat ykkönen Varkaudessa

Kotijoukkue sai vastaansa Lahden Haukkojen, Hyvinkään Sand Blowersin, sekä Seinäjoen Kotkien joukkueet. Porin Nopea Racing oli tällä kertaa lepovuorossa.

Tiukan kilvanajon jälkeen voittoon ajoi lopulta Haukat kasattuaan 37 pistettä. Haukkojen ykköspari Kauko Nieminen- Jooa Partanen oli vireessä. Nieminen keräsi voittajille 12 pistettä, Partanen 11. Niko Siltaniemi ja Jiri Nieminen täydensivät kaksikkoa ajamalla seitsemän pistettä mieheen. Voitto oli lahtelaisille kauden ensimmäinen.

Sand Blowers ja Ankkurit kasasivat molemmat 34 pistettä, joten edessä oli uusinta ottelun kakkossijasta. Siinä hyvinkääläisten Timo Lahti peittosi Jesse Mustosen varmistaen kakkossijan Sand Blowersin hyväksi. Lahti oli muutenkin loistovauhdissa menettäen päivän aikana ainoastaan pisteen.

Teemu Lahti keräsi Sand Blowersille 11 pistettä, Jari Mäkinen viisi ja Aarni Heikkilä neljä pistettä.

Ankkurit sijoittui siis kolmanneksi. Joukkue oli mukana kolmella kuljettajalla Tero Aarnion ollessa edelleen loukkaantuneena sivussa. Sijaisajajasääntöä käyttäneiden Ankkureiden paras pistemies oli Jesse Mustonen 13 pisteellään, Aki-Pekka Mustonen keräsi pisteen vähemmän ja Niklas Säyriö sai kasaan yhdeksän pistettä.

Kotkat jäi Varkaudessa muiden jalkoihin saaden kasaan yhdeksän pistettä. Niilo Vuolas ajoi neljä pistettä, Henri Ahlbom kaksi pistettä ja Markku Autio kolme. Mattias Blom ei pisteitä kilpailussa saanut.

Speedwayn SM-liiga jatkuu seuraavaksi Seinäjoen Routakalliolla 29. päivä, kauden neljännellä osakilpailulla.

Tulokset:
1. Haukat, SsMK 37: Kauko Nieminen 12, Jooa Partanen 11, Niko Siltaniemi 7, Jiri Nieminen 7
2. Sand Blowers, HyMK 34+3: Timo Lahti 14+3, Jari Mäkinen 5, Teemu Lahti 11, Aarni Heikkilä 4
3. Ankkurit, VRT 34+2: Tero Aarnio R/R, Jesse Mustonen 13+2, Niklas Säyriö 9, Aki-Pekka Mustonen 12
4. Kotkat, SeMK 9: Niilo Vuolas 4, Henri Ahlbom 2, Mattias Blom 0, Markku Autio 3

Teksti ja kuva: Matias Horsimäki

Uusin numero