H-hetki lähestyy: Kallio popsi pinaattikeittoa ja Ajot perhepotretissa

Mestaruutta jahtaava Mika Kallio lähtee taistelemaan lauantain kolhuista huolimatta uransa toisesta Moto2-luokan voitosta ja Niklas Ajo vähintäänkin MM-pisteistä Moto3:ssa.

Eikä unohtaa tietenkään sovi Kallion tavoin jo 13. MM-kauttaan aloittavaa Aki Ajoa, päinvastoin. Tallipäällikkönä kolme maailmanmestaruutta saavuttanut Ajo johtaa tällä kaudella jo peräti kolmen tiimin ja viiden kuljettajan mittavaa kokonaisuutta Moto3-luokassa.

Aika-ajon perusteella Ajon joukkojen ässänä avauskisaan ampaisee talvikaudella Suomessa mainiosti viihtynyt australialaiskuljettaja Jack ”Jaska” Miller. Hän päätyi KTM:n tehdaspyörällään aika-ajossa toiseksi kahden vahvan Honda-kuljettajan, eli Alex Rinsin ja Alex Marquezin takana.

Hondan vastaisku näyttää siis ainakin tässä vaiheessa onnistuneelta. Moto3-luokan entisestään kasvanut KTM-perhe päättikin nostattaa kisapäivänä yhdessä Husqvarna-kuljettajien kanssa taistelutahtoa ryhmittymällä koko komeudessaan yhteispotrettiin Losailissa.

Kuudennesta ruudusta kisaan starttaavan Kallion pahasti siipeensä saanut Kalex-pyörä parsittiin puolestaan kuntoon yön tunteina. Pakasta vedetyn version toimivuus päästään onneksi testaamaan vielä warm up-sessiossa.

Onni onnettomuudessa, että Qatarin GP:ssä ei ajeta enää kahden pienimmän luokan osalta edellisten vuosien malliin warm up’ia lähes vuorokautta ennen kisaa, eli samana iltana aika-ajon jälkeen. Sillä aikataululla Kalliota ei oltaisi Qatarin GP:n lämmittelyjaksolla nähty.

”Kippari-Kalle” Kallio saikin pistellä sunnuntaina hyvillä mielin ja hymyssäsuin pinaattikeittoa poskeen. Marc VDS-tiimin tiedottaja Ian Wheeler toi tuon elämyksen tarjolle sosiaalisessa mediassa.

Kisaillan Losailissa käynnistää Moto3-luokka Suomen aikaa klo 15.50 alkavalla 20 minuutin mittaisella warm up’illa. Moto2:n vastaava sessio käynnistyy 16.25 ja MotoGP:n 17.00.

Moto3-luokan 18 kierrosta kattava kisa jyrähtää käyntiin klo 18.00.

Kallio ampaisee liikkeelle 22 kierrokseen kisaan klo 19.20. MotoGP-luokka päättää pitkän, mutta taatusti mielenkiintoisen illan klo 21.00 alkaen.

Uusin numero