”Franco Morbidellista tulee seuraava Johann Zarco”

Morbidelli on Valentino Rossin suojatti, joka ajaa täällä haavaa debyyttikauttaan kuninkuusluokassa Marc VSD Hondalla. Viime vuoden Moto2-mestari on yhdistetty vahvasti Petronas-Yamahan toiseksi kuljettajaksi, vaikka koko tiimin syntymistä ei ole vielä virallistettu; asia on kuitenkin vain ajan kysymys.

Morbidelli on ajanut tällä kaudella kaikki Marc VDS:n 19 MM-pistettä.

”Franco tekee tällä hetkellä hienoa työtä pyörällä, jonka tunnen oikein hyvin. On todella mielenkiintoista nähdä, mihin hän ensi kaudella Yamahalla pystyy. Hänestä voi hyvinkin tulla seuraava Johann Zarco”, sanoo kaksi edelliskautta juuri Marc VDS:llä ajanut Miller.

Ensi kaudella MotoGP:ssä ajaa ainakin kaksi tulokaskuljettajaa, Suzukin Joan Mir ja Millerin tallikaveriksi Pramacille siirtyvä Francesco Bagnaia.

”Uudet nuoret kuljettajat tekevät hyvää tälle lajille. He tuovat uutta verta ja uutta jännitystä radalle. On paljon vaikeampi päästä ohi Moto2:sta tulleesta kuljettajasta kuin kokeneemmista, nuoret ajavat paljon aggressiivisemmin. Juttelin juuri Cal Crutchlowin kanssa, ja hän kertoi, että avauskierrokset Le Mansissa Morbidellin takana olivat todella hankalia. Minusta sellainen on vain hienoa”, Miller sanoi.
 

Uusin numero