Ensimmäinen kuva julki: tässä ovat Lorenzon ja Rossin uudet MotoGP-pyörät

Yamaha korjasi viime kaudella koko potin, joten sillä on paljon puolustettavanaan. Lorenzo ajoi viime vuonna MM-kultaa ja Rossi -hopeaa. Yamaha saavutti edelleen myös valmistajien ja tiimien maailmanmestaruudet.

Movistar Yamaha-tiimin Barcelonassa julkistetut M1-pyörät eivät odotetusti poikkea väritykseltään paljoakaan viime vuodesta.

Ulkokuoren alta löytyy kuitenkin paljon uutta erityisesti elektroniikan osalta, sillä kuninkuusluokka kokee tällä kaudella melkoisen mullistuksen kaikille kuljettajille yhtenäisen moottorinohjausjärjestelmän (ECU) myötä.

Toinen suuri muutos aiempaan on se, että Michelin korvaa Bridgestonen MotoGP-luokan rengastoimittajana.

Lorenzo ja Rossi myönsivät marraskuussa Valenciassa ajettujen testien jälkeen, että pidoltaan ongelmallisen eturenkaan kanssa on vielä paljon tekemätöntä työtä.

Sama pätee tietenkin moottorinohjausjärjestelmään, joka Rossin mukaan merkitsee vähintään parin vuoden askelta taaksepäin tehtaan omaan ja siis vielä viime kaudella käytössä olleeseen ECU:n nähden.

Tärkeät työt tältä osin jatkuvat välittömästi helmikuun alussa Sepangin radalla Malesiassa, jolloin joulukuussa alkanut testikielto umpeutuu.
 

Uusin numero