Enduron MM-sarjan Espanjan osakilpailu ajetaan Munitibarissa

Espanja oli toki mukana jo alustavassa kalenterissa, mutta halukkaita kisajärjestäjiä ei tahtonut löytyä maan vaikean taloudellisen tilanteen takia.

Tavanmukaiset kahdeksan osakilpailuviikonvaihdetta ja yhteensä 16 ajopäivää kattava MM-kausi käynnistyy poikkeuksellisesti Etelä-Amerikan kiertueella 24.-25. maaliskuuta Chilen Talcasta, josta siirrytään välittömästi seuraavaksi viikonvaihteeksi Argentiinan San Juaniin.

Kauden kolmas osakilpailu odottaa vuoroaan Euroopan mantereella ja Pohjois-Espanjassa sijaitsevassa Munitibarissa 5.-6. toukokuuta, josta matkaa jatkuu Portugaliin ja Italiaan.

MM-sarjaan tuo ensi kaudella lisää mielenkiintoa myös se, että kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Heinolassa 1.-2. syyskuuta. Suomen tavoin myös Ruotsi on palannut MM-kartalle Karlsborgin myötä. MM-pisteistä kilpaillaan Karlsborgissa sopivasti viikkoa ennen Heinolaa.

Kausi pistetään perinteisesti pakettiin Ranskassa. Sarjan päätösviikonvaihde ajetaan Brignolesissa 20.-21. lokakuuta.

ISDE, eli enduron kuuden päivän mittainen MM-joukkuekilpailu sijoittuu itäiseen Saksaan 24.-29. syyskuuta.

Enduron MM-sarjan kilpailukalenteri kaudella 2012:
24.-25.3. Talca, Chile
31.3.-1.4. San Juan, Argentiina
5.-6.5. Munitibar Arbacegi, Espanja
12.-13.5. Torres Vedras, Portugali
30.6.-1.7. Castiglion Fiorentino, Italia
25.-26.8. Karlsborg, Ruotsi
1.-2.9. Heinola, Suomi
20.-21.10. Brignoles, Ranska